Värttinä-keskus sai tilasuunnitelmansa
Rääkkylän kunnantalo soveltuisi muutoksien kautta Värttinä-keskuksen tilaksi. Toteutusvaiheeseen tarvitaan ulkopuolista rahoitusta.
Rääkkylän kirkonkylälle kaavaillun Värttinä-kulttuurikeskuksen suunnitteluhanke saatiin päätökseen reilu kuukausi sitten. Arkkitehtitoimisto teki kulttuurikeskusta varten tilasuunnitelman, jossa kartoitettiin kunnantalon mahdollisuuksia keskukselle.
– Suunnitelmassa suurimpia muutoksia olivat kunnanviraston toimintojen keskittyminen yhteen kerrokseen, kahvilan ja näyttelytilojen laajentaminen sekä kirjaston siirtyminen kunnantalolle, kertoo Rääkkylän kunnan kehityssihteeri Raita Joutsensaari.
– Lisäksi valtuustosalille oli suunniteltu laajempaa käyttötarkoitusta, jotta se olisi soveltuva esimerkiksi konserteille, Joutsensaari jatkaa.
Hänen mukaansa seuraavan askeleen ottaminen eli toteutusvaihe vaatii ulkopuolisen rahoituksen. Maakuntaliitto avusti kunnan vetämää esiselvityshanketta.
Kulttuurikeskukseen olisi tarkoitus koota rääkkyläläistä kulttuuriperintöä ja historiaa. Vajaa vuosi sitten järjestetyssä työpajassa esitettiin, että keskuksessa olisi esillä muun muassa Värttinä-yhtyeen tarina sekä Koistisen kanteleet.
– Tavoitteena olisi, että saisimme koottua rääkkyläläisen kulttuuriperinnön ja historian jopa satojen vuosien takaa yhteen niin käsityön, ruuan kuin musiikin osalta, totesi Sari Kaasinen työpajalla.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.