Omat viulut vuosiksi
Lautasuon päiväkodissa on käynnistynyt musiikkipedagoginen erityishanke. Keski-Karjalan musiikkiopiston johtamassa hankkeessa kahdeksan 4–5-vuotiaan lapsen ryhmä saa käyttöönsä omat viulut neljän vuoden ajaksi. Systemaattista soitinopetusta jatkuu alakoulun toiselle luokalle asti.
Suomalaisittain ensimmäistä projektia rahoittaa ranskalainen Vareille-säätiö, joka on toteuttanut ideaa Ranskassa ja Sveitsissä hyvin tuloksin.
– Kävimme Pariisissa ja siellä oltiin vakuuttuneita, että tämän tyyppinen pedagogiikka parantaa lasten keskittymiskykyä. Käytössä on leikinomaisia keinoja, mutta lapset esimerkiksi oppivat odottamaan, opiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen kertoo.
Ranskassa kognitiivisten taitojen kehittymistä pyritään selvittämään myös aivotutkimuksen avulla.
Säätiön tavoitteena on lisäksi poistaa taloudellisia esteitä lasten musiikkiopintojen tieltä.
Projektiin valikoitui Ylämyllyn Lautasuon päiväkodin ryhmä Peremenpaiset. Ketään yksittäistä kohderyhmän ikäistä lasta ei saanut jättää hankkeen ulkopuolelle.
Ryhmä on aloittanut jo musiikkiopinnot opiston pedagogien Einari Kärnän ja Tanja Jormakan johdolla. Sunnuntaina päiväkodilla järjestettiin juhlallinen tilaisuus, jossa lapsille ojennettiin heidän uudet viulunsa. Samalla lapsille ja heidän vanhemmilleen kerrattiin, miten herkkää intrumenttia tulee käsitellä ja säilyttää.
– Niistä tulee myöhemmin teidän perheenjäseniänne, Ertolahti-Mertanen kertasi.
Leevi Härkösen mielestä soitinkotelo tuntui tosi painavalta.
– Hiiri, kissa, koira ja karhu, Leevi luetteli kielien nimet.
– Kyllä Leevi odottaa joka viikko kovasti torstaita, isä Jarno Härkönen viittasi musiikkituokioon.