Pirkko Koistinen kehuu uutta ajokkiaan: ”Tämä on kyllä hyvä”
Puromäessä Liperissä asuva Kotiseutu-uutisten kesän pyöräpalkinnon voittanut Pirkko Koistinen haluaa näyttää ja vertailla nyt käytössä olevaa polkupyöräänsä uuteen menopeliin.
– Olen ajanut tällä jo pidemmän aikaa, mutta näyttää siltä, että tämä on raskaamman mallinen ajaa. Pitää testata uutta, kunhan poika ja miniä saavat tämän säädettyä kohdalleen. Tämä uusi on kyllä hyvä, Koistinen arvelee.
Vaikka Pirkko Koistinen lähentelee jo yhdeksääkymmentä ja toista polvea kolottaa, niin hän tuumaa ottavansa uuden pyörän heti käyttöön. Kylille ja edemmäs hän ei ole pyörällä lähdössä, mutta pihapiirissä ja lähitienoolla on hyvä pyöräillä.
– Olin töissä Liperin kirkonkylällä sairaalassa keittiöpuolella. Taisin olla seitsemäntoista tai kahdeksantoista vuoden ikäinen. Ostin yhden kuukauden palkalla, joka oli 300 markkaa, itselleni uuden polkupyörän.
Papelonsaaresta kotoisin oleva Koistinen muutti vuosikymmeniä sitten Puromäkeen edesmenneensä miehensä kotitilalle. Tila oli silloin lypsykarjatila. Karjaa ei enää ole, mutta pojan hallussa oleva kasvatetaan viljaa.
– Jossain vaiheessa minun piti ajaa ajokortti, mutta se jäi. Miehellä oli auto tai sitten liikuttiin linja-autokyydillä. Minä kävin tarvittaessa polkupyörällä kylällä, jonne oli matkaa kahdeksisen kilometriä.
Pirkko Koistinen kertoo, että perheessä oltiin aikoinaan paljonkin liikenteessä, sillä hänen miehensä ajoi maitoautoa.
– Ajaminen piti lopettaa, kun tilan pitäminen ja maitoauton ajaminen oman yrityksen nimissä kävi raskaaksi. Aamulla piti lähteä neljältä liikkeelle ja hoitaa muut työt. Lehmien lypsäminen oli minun työni. Sehän sujui maatilan tytöltä, Koistinen selvittää.