Olkkonen hakee toista voittoaan Taitaja-finaalista
Kuudes tänä vuonna Taitaja 2024 -finaalin selvinnyt liperiläinen on Lauri Olkkonen. Hän on jo kokenut kisakävijä parilta edelliseltä vuodelta. Viime vuonna hän voittikin kyseisen kilpailun parinsa joensuulaisen Leevi Karvisen kanssa. Olkkosen ja Karvisen laji on kappaletavara-automaatio, jossa pitää rakentaa ja ohjelmoida tuotantosolu robottia sekä paineilmakäyttöisiä laitteita käyttäen.
Olkkosen tavoitteena ammattitaitokilpailussa on tänäkin vuonna ykkössija.
– Pitää sitä vielä jonkin verran harjoitella finaalia varten, työelämässä jo mukana oleva Olkkonen toteaa.
Hän työskentelee talotekniikan alan yrityksessä toukokuun loppuun asti kestävällä sopimuksella.
– Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu muun muassa antureiden ja mittareiden asentaminen ilmanvaihtokoneisiin, Olkkonen mainitsee keskussairaalassa sijaitsevalla työmaallaan.
Hän opiskelee kolmatta vuotta Riveriassa ja valmistuminen häämöttää tänä keväänä. Olkkosen tavoitteena on jatkaa, ensi vuoden tammikuussa alkava varusmiespalveluksen jälkeen, korkeakouluopintojen pariin.