Porkkanaviestissä vipinää sateesta huolimatta
Ennuste rankkasateesta ei lannistanut porkkanaviestiin tulijoita Rääkkylässä. Syystorilla sen sijaan oli vain muutamia myyjiä, jotka olivat linnoittautuneet kunnantalon katoksen alle.
Eine Laasosen tutut alkujumpat saivat niin juoksua suunnittelevat kuin paikalle saapuneet kannustusjoukotkin heiluttelemaan käsiä ja pumppaamaan jalkaja vetreäksi.
Lähtöviivalle asettautuneet lapsukaiset olivat onnistuneet pääpiirteissään jättimäisten porkkanoiden ehjänä pitämisessä.
– Taistellaanko ennen lähtöä, yksi pojista aloitti miekkailuhaasteen.
Lopulta parikymmentä joukkueellista koulukkaita ja aikuisia kiersi kylän lenkin raikkaassa syyssäässä.
Ensimmäisenä maaliin ehtivät ajassa 3.42 yläastelaisten Ainon pojat -joukkue, jossa juoksivat Aino Tapanen, Veikko Mikkonen, Peetu Honkanen ja Luukas Halonen.
Pystejä jaossa oli kuitenkin lukuisten eri sarjojen mitalijoukkueille. Kotiseutu-uutisten joukkue urakoi aikuisten sarjan toiseksi.