Esikoisromaanissa nostalgiaa ja kotiseuturakkautta

”Idylliset maalaismaisemat vilahtelivat silmissäni, kun ajelin kohti Liperin kirkonkylää. Tutut metsät ja peltoaukeat vanhoine latoineen sekä lapsuuskodin lähestyminen virittivät tyypillisesti mieleni nostalgisille taajuuksille.”

Näin tunnelmoidaan joensuulaisen Tiina Pasasen esikoisteoksessa Sun täytyy mennä. Noihin kahteen lauseeseen tiivistyy paljon kepeäksi ja elämänmakuiseksi luonnehditun romaanin sivuilla rakentuvasta maailmasta.

Kirjan tapahtumat soljuvat rennosti eteenpäin kuin vesi Joensuuta halkovassa Pielisjoessa. Maalauksellinen miljöökuvaus piirtää lukijan silmien eteen parhaita paloja niin Joensuusta kuin Liperistäkin. Kaiken kuorruttaa vilpitön kotiseuturakkaus ja aimo annos nostalgiaa. Oi lapsuutta, voi nuoruutta, saattaa teosta lukiessaan huokailla.

Kotiseutu-uutisiin kirjoittamassaan kolumnissa (22.10.2024) Tiina Pasanen on kertonut päätyneensä kirjoittamaan Sun täytyy mennä -romaania silkasta onnesta, jonka paluumuutto kotiseudulle sai aikaan. ”Sinne fiktiivisen tarinan lomaan sain myös vyörytettyä omaa maakuntarakkauttani: iloa Pohjois-Karjalan luonnon kauneudesta, karjalaisen käsityö- ja ruokakulttuurin rikkaudesta ja paikallisten ihmisten lupsakasta avoimuudesta.”

Ja tosiaan, Pasasen romaania lukiessa en voinut olla miettimättä, miten häpeilemättä se seutuamme markkinoikaan. Joensuun Taitokorttelilla, Ilosaarella, Ilosaarirockilla, Sorsan piirakoilla ja Liperin kirkolla on kaikilla sijansa tarinassa – jos vain muutamia esimerkkejä listataan. Ja kyllä, Kotiseutu-uutisetkin kirjan sivuilla mainitaan.

Joensuun ja Liperin seudut tuntevan on helppo uppoutua teokseen. Kirjan sivuja lehteillessä on vaivatonta visioida eteensä teoksen tapahtumapaikat liperiläisestä järvenrantamiljööstä Joensuun torin laidalla sijaitsevaan ravintolaan.

Sun täytyy mennä on tarina nelikymppisestä, kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan palaavasta Minnasta, jolla on sydämellään avioero ja mummon kuolema. Oman mausteensa kokonaisuuteen antavat rakkauden kaipuu, muistot menneisyydestä ja paljastukset suvun salaisuuksista.

Tarina rakentuu pitkälti Minnan muistojen varaan – nykyhetken tehtävänä on lähinnä kehystää nostalgiset muistot ja tarjota puitteet tarinan viimeisten sivujen käänteille. Kirjaa olisi helppo lukea kirjoittajansa elämän välitilinpäätöksenä, mutta Pasasen mukaan kyse on fiktiosta. Keskenkasvuisille keski-ikäisille kirjoitetusta fiktiosta.

Fiktiosta­, jota rytmittää soundtrack­, kokoelma kirjan sivuille ujutettuja kappaleita. Joensuulaisen Ilkka Alangon ja monien muiden muusikoiden sanoitukset rakentavat osaltaan tunnelmaa teoksen sivuille – mistä viitteitä antaa jo kirjan nimikin.

Musiikin avulla teostensa tunnelmaa on aiemmin syventänyt esimerkiksi liperiläisten hyvin tuntema kirjailija Tuomas Lius, joten ennenkuulumaton piirre soundtrack ei kaunokirjallisissa teoksissa suinkaan ole. Maininnan arvoinen kuitenkin.

Tiina Pasasen esikoisromaani nostatti mieleeni muutamia kysymyksiä.

Lukisinko teosta toisin, jos sen tapahtumapaikat eivät olisi minulle tuttujakin tutumpia?

Miten lukukokemukseeni vaikutti se, että olen viime kuukausina pohtinut paljon kotiseutuun liittyviä kysymyksiä, vietettyäni aiempaa enemmän aikaa omilla kotikonnuillani?

Entä miten lukijan kulloinenkin elämäntilanne ja kertynyt elämänkokemus vaikuttavat tulkintaan, jonka teoksesta tekee?

Mielestäni­ juuri tämä on Sun täytyy mennä -romaanin parasta antia – se saa ihmisen ajattelemaan, pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Kuten kirjallisuus ylipäätään.