Pääkirjoitus: Emme voi ulkoistaa vastuuta – kiusaaminen alkaa usein aikuisten mallista

Koulukiusaamisesta puhuttaessa moni ajattelee yhä välituntia, koulun käytäviä ja luokkahuonetta. Todellisuudessa kiusaaminen ei tänä päivänä rajoitu kouluun – eikä se pääty koulupäivän päättyessä. Se kulkee nuoren mukana taskussa, puhelimessa, sosiaalisen median alustoilla ja viestiryhmissä, pahimmillaan ympäri vuorokauden.

Siinä missä ennen koti saattoi olla turvapaikka, nyt kiusaaja pääsee lähelle yhdellä viestillä, kuvalla tai julkaisulla. Nöyryyttävä kommentti, ryhmästä ulos sulkeminen, juorujen levittäminen tai pilkkaava video voivat levitä hetkessä laajalle. Ja mikä pahinta, kaikki tämä voi tapahtua aikuisten katseilta piilossa.

Vanhemmille tilanne on entistä vaikeampi. Kiusaaminen ei välttämättä näy mustelmana,  rikkinäisinä vaatteina tai kadonneina tavaroina. Se näkyy nuoren vetäytymisenä, ahdistuksena, unettomuutena – asioina, joille voi olla monta selitystä. Nuori ei aina uskalla kertoa, mitä somessa tapahtuu. Häpeä ja pelko leimaamisesta ovat vahvoja.

Monet koulut ovat kiristäneet kännyköiden käyttöä koulupäivän aikana. Se on oikeansuuntainen päätös myös tästä näkökulmasta. Kun puhelin ei ole jatkuvasti kädessä, ainakin koulupäivän aikana kiusaamisen ketju voi katketa. Mutta pelkkä koulun vastuu ei riitä. Kiusaaminen ei ole vain koulun ongelma – se on koko yhteiskunnan ongelma.

Pahimmillaan tilanteet kärjistyvät niin, että perhe joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle saadakseen lapselleen rauhan. Se on pysäyttävä osoitus siitä, kuinka vakavia kiusaamisen seuraukset voivat olla. Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua jättämään kotiaan siksi, ettei aikuisten maailma ole onnistunut puuttumaan ajoissa.

Me vanhemmat emme voi ulkoistaa vastuuta pelkästään kouluille tai viranomaisille. Meidän on katsottava myös peiliin. Millaisen mallin annamme omalla somekäyttäytymisellämme? Kirjoitammeko kärkkäästi, ivaammeko, osallistummeko nettiraivoon? Jaammeko harkitsematta sisältöjä, jotka loukkaavat tai leimaavat?

Lapset ja nuoret oppivat ennen kaikkea esimerkistä. Jos aikuinen möyhää verkossa vailla suodatinta, on turha odottaa nuorelta harkintaa ja empatiaa. Some ei ole irrallinen todellisuus – se on osa arkea, jossa pätevät samat käytöstavat ja vastuut kuin kasvokkain kohdatessa. Meidän on opetettava lapsille paitsi digitaalisia taitoja myös digitaalisia arvoja: kunnioitusta, vastuuta ja toisen asemaan asettumista.

Koulukiusaaminen ei enää lopu koulun portille. Siksi meidän aikuisten vastuun ei pidä loppua siihen, että lapsi lähtee aamulla kouluun.

Jaa:

Facebook