Pääkirjoitus: Rääkkylä tarvitsee nyt johtamisen vakautta
Rääkkylässä eletään poikkeuksellista aikaa. Kunnanjohtaja on virkavapaalla, hänen mahdollisesta erottamisestaan valmisteleva tilapäinen valiokunta on aloittanut työnsä, ja kunnanjohtajan tehtäviä hoidetaan määräaikaisin järjestelyin ja delegoinnein. Samalla avoimeksi jää, kuka johtaa kuntaa virkavapaan päättyessä, jos se vielä jatkuu. Kokonaisuus herättää väistämättä kysymyksen: onko kunnan johtamisen rakenteet ja toimintakulttuuri kunnossa?
Tällä hetkellä kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa kehityssihteeri Raita Joutsensaari, koska viransijaisena toiminut sivistystoimenjohtaja-rehtori Rauni Ronkainen on oman työnsä ruuhkautumisen vuoksi delegoinut tehtäviä eteenpäin. Järjestely on hallintosäännön puitteissa mahdollinen, mutta se korostaa tilapäisyyttä, joka ei voi olla kunnan johtamisen pysyvä tila. Kunta ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, jos ylin viranhaltijajohto rakentuu lyhyistä määräajoista, sijaisuuksista ja avoimista kysymyksistä.
Samaan aikaan tilapäinen valiokunta selvittää, onko kunnanjohtaja Esko Rautiainen menettänyt valtuuston luottamuksen. Prosessi on raskas ja harvinainen, ja sen taustalla ovat kunnanjohtajan sosiaalisessa mediassa julkaistut kirjoitukset, joita on pidetty epäasiallisina. Kyse ei ole vain yksittäisistä somepäivityksistä, vaan laajemmin siitä, millaista harkintaa, roolitajua ja luottamusta kunnan ylin viranhaltija edustaa julkisuudessa.
Rääkkylässä kunnanjohtajan virka ei historiallisesti ole ollut poikkeuksellisen lyhytkestoinen, mutta viime vuosien tapahtumat – nopeat siirtymät, yllättävät valinnat ja nyt käynnissä oleva erottamisprosessi – luovat kuvan epävakaudesta. Se ei ole kunnalle eduksi. Kunnanjohtaja on paitsi hallinnon johtaja myös kunnan kasvot, suunnannäyttäjä ja luottamuksen rakentaja niin kuntalaisiin kuin päättäjiinkin päin.
Käynnissä oleva prosessi on Rääkkylälle myös mahdollisuus. Nyt voidaan – ja nyt pitäisi – pysähtyä pohtimaan, millaista johtamista kunnassa halutaan. Mitä kunnanjohtajalta odotetaan, missä kulkevat julkisen roolin rajat ja miten poliittinen johto ja viranhaltijajohto voivat toimia toisiaan tukien, eivät toisiaan kuluttaen. Nyt olisi aidosti mahdollisuus jättää vanhat kaunat ja tunkkaiset toimitavat historiaa, jonne myös kuuluvat.
Lähipäivät tuovat mahdollisesti lisää vastauksia. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, palaako kunnanjohtaja virkavapaaltaan tällä viikolla ja millä tavoin kunnan johtaminen järjestyy sen jälkeen. Yhtä lailla mielenkiinnolla jäämme odottamaan tilapäisen valiokunnan pöytäkirjoja ja aikanaan myös heidän työnsä lopputulosta, jonka pohjalta valtuusto tekee ratkaisevat päätöksensä.
Riippumatta siitä, mihin Esko Rautiaisen tapaus lopulta päätyy, yksi asia on selvä: Rääkkylä tarvitsee johtamiseensa vakautta, ennakoitavuutta ja selkeitä pelisääntöjä. Kunta ei voi jäädä pysyvään välitilaan, jossa huomio keskittyy henkilöihin ja prosesseihin, kun sen pitäisi keskittyä tulevaisuuteen, elinvoimaan ja kuntalaisten arkeen.




Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.