Pääkirjoitus: Ilman maataloutta ei ole maaseutua – eikä Suomea sellaisena kuin me sen miellämme

Maaseutu on säilytettävä elinkelpoisena ja elinvoimaisena. Siitä lienemme täällä Liperissä ja Rääkkylässä kaikki samaa mieltä. Tuskin olemme eri mieltä siitäkään, että maatalous on maaseudun kivijalka – perusta, jolle rakennetaan asumisen, elämisen, yrittämisen ja toimeentulon edellytyksiä paitsi näillä leveyksillä, myös muualla Suomessa.

Suomalaisessa maataloudessa piilee valtava määrä osaamista. Osaamista, jonka arvoa päättäjät eivät aina ymmärrä tai huomaa ajatella. Osaamista, jota pidämme itsestäänselvyytenä. Osaamista, joka katoaa elleivät maatilalliset löydä toiminnalleen jatkajaa ja maatilat autioituvat. Mikäli menetämme tämän osaamisen, emme saa sitä koskaan takaisin esimerkiksi koulutuksen avulla. Tiedämme kaikki, että teoriassa voimme opiskella vaikka mitä, mutta vasta käytäntö opettaa, miten työ saadaan tehdyksi ja asiat hoitumaan.

Maatalous ei ole vain ruokaa. Se on huoltovarmuutta, kotimaisuutta, työllisyyttä, ympäristön hoitoa ja kulttuuriperintöä. Jokainen viljelty pelto, hoidettu lehmä ja korjattu sato kertoo omaa tarinaansa siitä, että joku on ottanut vastuun, noussut varhain ja tehnyt työn, jonka jälkiä me muut näemme lähinnä kaupan hyllyllä tai maisemassa ikkunamme takana.

Tämä työ ei ole helppoa – ei nyt, eikä ennenkään. Mutta nyt sen jatkuvuus on vaarassa. Tilojen kannattavuus on koetuksella, kustannukset nousevat, ja moni viljelijä joutuu miettimään, jatkuuko toiminta vielä ensi vuonna. Sukupolvenvaihdoksia tehdään, mutta yhä harvemmin. Nuoret katsovat tulevaisuutta epävarmuuden läpi. Herääkin kysymys, voisiko – ja pitäisikö – maataloudessa tehtäviä sukupolvenvaihdoksia tukea nykyistä enemmän valtiovallan taholta? Maatalouden jatkuvuuden kannalta olisi tärkeää myöntää taloudellista tukea sukutilansa toimintaa jatkavalle viljelijälle.

Valtion roolia maatalouden muutoksessa on ylipäätään syytä pohtia. Kohdentaako valtio tukia niin, että maatalouden jatkuvuus turvataan – vai tyytyykö se paikkaamaan ongelmia kuin laastarilla haavoja?

On hyvä muistaa, että maatalouteen vaikuttavat monet sellaisetkin päätökset, joita ei ensisilmäyksellä maatalousasioiksi mielletä. Esimerkiksi kyläkoulun lakkauttaminen ei ole vain opetuspoliittinen ratkaisu – se on myös viesti siitä, että alueen elinvoima ei ole etusijalla. Kun palvelut viedään yhä kauemmas, perheiden on vaikeampi jäädä tai muuttaa alueelle. Tämä puolestaan heikentää paikallista kysyntää, vaikeuttaa tilojen työntekijöiden ja jatkajien saatavuutta sekä vähentää yhteisöllisyyttä, joka on monen pienyrittäjän, myös viljelijän, henkireikä. Yksi koulu voidaan sulkea yhdellä päätöksellä, mutta sen vaikutukset voivat kumuloitua vuosikymmeniksi. Elinvoimainen maatalous tarvitsee ympärilleen elävää yhteisöä – eikä yhteisö elä ilman palveluita ja perheitä.

Kotimaisen maaseudun ja maatalouden puolustaminen on meidän kaikkien asia – ei pelkästään tunnesyistä, vaan järkisyistä. Ilman toimivaa maataloussektoria emme ole omavaraisia, emmekä myöskään kriisinkestäviä. Ja ilman elävää maaseutua Suomi ei ole Suomi.

Jaa:

Facebook