Pääkirjoitus: Kahdeksan vuosikymmentä yhteisön sydämessä – Onnea Ylämyllyn Yllätys!
Ylämyllyn Yllätys juhlii tänä vuonna kunnioitettavaa 80 vuoden taivaltaan. Haluan onnitella seuraa lämpimästi tästä merkittävästä merkkipaalusta! Kyseessä ei ole vain vuosien määrä, vaan ennen kaikkea se valtava työ, sitoutuminen ja merkitys, joka seuralla on ollut paikallisessa yhteisössä vuosikymmenten ajan – ja on edelleen.
Urheiluseurat tekevät yhteiskunnassamme korvaamattoman tärkeää työtä. Ne eivät ainoastaan tarjoa lapsille ja nuorille mahdollisuutta liikkua ja oppia terveellisiä elämäntapoja, vaan toimivat myös keskeisinä kasvattajina. Urheiluseuroissa opitaan yhteisöllisyyttä, toisten huomioimista, pettymyksistä selviämistä – niitä taitoja, jotka kantavat pitkälle elämään.
Usein tämän arvokkaan kasvatustyön mahdollistavat vapaaehtoiset. Valmentajat, huoltajat, joukkueenjohtajat ja muut seuratoimijat, jotka uhraavat omaa aikaansa, usein perheensä ja työnsä kustannuksella, jotta lasten ja nuorten harrastukset saadaan pyörimään. Tämä on työtä, joka jää liian usein ilman ansaitsemaansa arvostusta. Sen sijaan he joutuvat kohtaamaan kritiikkiä, kyseenalaistamista, loputonta kyseenalaistavaa viestitulvaa ja monenlaista ”epävirallista palautetta”. Pienimmätkin päätökset, olipa kyse pelipaikasta tai varainkeruusta, voivat herättää suuria tunteita liikunnan riemusta nauttivien lasten vanhemmissa.
Onneksi joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka osaavat arvostaa tätä seurojen tekemää työtä. He osaavat kiittää, kannustaa ja olla aidosti mukana rakentamassa yhteisöä, jossa lasten on hyvä kasvaa. Toivottavasti muistamme sen, että lasten harrastuksissa on useimmiten kyse ennen kaikkea hauskanpidosta ja riemusta, ei hampaat irvessä kilpailusta. Toki terve kilpailu kuuluu moneen harrastukseen, mutta se ei saa olla itsetarkoitus, varsinkaan, kun puhumme lasten harrastamisesta. Kilpaurheilu on asia erikseen.
Kirjoitin aiemmin kodin ja koulun rooleista kasvatuksessa, mutta haluan nyt korostaa kolmatta tärkeää osa-aluetta lastemme elämässä: urheiluseurat ja muut harrasteryhmät. Ne tarjoavat lapsille turvallisen ja kannustavan ympäristön kasvaa, oppia ja kuulua joukkoon.
Olkoon tämä kirjoitus siis ennen kaikkea kiitollisuuden osoitus – ei ainoastaan Ylämyllyn Yllätykselle ja sen sitoutuneille toimijoille, vaan jokaiselle urheiluseuralle – Niemisen Urheilijoille, Viinijärven Urheilijoille, Liperin Taimille, vain muutaman mainitakseni. Ja ennen kaikkea myös jokaiselle muulle harrastusryhmälle taiteen, kulttuuriin ja käsitöiden aloilta – seurakuntia unohtamatta. Olkoon tämä kiitollisuuden osoitus jokaiselle valmentajalle, huoltajalle, ryhmänohjaajalle ja vapaaehtoiselle, joka antaa omaa aikaansa meidän kaikkien lasten ja nuorten hyväksi.
Te teette työtä, jolla on tarkoitus. Kiitos.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.