Myrskyä Liperissä, tyyntä Rääkkylässä
PÄÄKIRJOITUS Sateinen ja tuulinen alkukesä näyttää vaikuttavan Liperissä ja Rääkkylässä eri lailla kunnanvaltuustoissa. Leipäpitäjässä uuden valtuuston aloitus ja valintakuviot olivat tärkeimmän paikan osalta myrskyisiä. Valtuuston suurimman ryhmän eli Keskustan valtuutetut esittivät kahta eri puheenjohtajaa valtuuston kippariksi. Kekälekunnassa vaalien ääniharava jatkaa tutulla paikallaan tyynen sään vallitessa. Valtuustojen puheenjohtajat ovat siis Asmo Varis ja Tapio Hämäläinen.
Kunnanhallituksien puheenjohtajat ovat molemmissa tuttuja ja kokeneita poliitikkoja edeltäjien jäätyä kokonaan pois ehdokaslistoilta. Liperissä hallitustyöskentelyä johtaa Tero Kuittinen ja Rääkkylässä Markku Laasonen. Kahden suurimman ja tärkeimmän lautakunnan eli hyvinvoinnin ja teknisen/elinympäristön valinnoissa ei koettu suuria yllätyksiä. Tehtäväkentät ovat molemmissa laajoja ja tehtävät valinnat vaikuttavat suoraan kuntalaisten arkeen, koska sosiaali- ja terveyspuoli on hyvinvointialueiden näpeissä.
Mutta mennään vielä tuohon Liperin puheenjohtajavaaliin. Varis valittiin tehtäviin niukimmalla mahdollisella erolla luvuin 16-15. Äänimäärä tarkoittaa sitä, että uusi valtuuston puheenjohtaja sai paikkansa selvästi alle puolen valtuuston kannatuksella. Valtuutettuja on 35 ja heistä neljä äänesti tyhjää. He eivät siis osanneet päättää kuka on sopiva valtuuston keulakuvaksi. Hätäisin voisi tehdä johtopäätöksen, että nuo neljä ratkaisivat vaalin.
Kotiseutu-uutisissa on jo aiemmin kerrottu kahtia jakautuneen valtapuolueen omista äänestyksistä, joissa Eero Reijosta on esitetty jatkamaan valtuuston puheenjohtajana. Tilanne muuttui jokin aika sitten kunnallisjärjestön kokouksessa, jossa puolueen ehdokkaaksi valittiin Varis. Kaikki valinnat on tehty demokraattisesti ja sääntöjen mukaan. Siitä ei ole kahta sanaa. Valtuuston tekemä valinta on myös selkeä ja sitä myöten aihetta pulinaan ei ole.
Liperin kunnan ja miksei valtapuolueen ylle valinta aiheuttaa vähintään hienoisen sumupilven ellei tihkusateen. Eero Reijonen on hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja, koska hänellä on pitkä kokemus sote-asioista ja hallinnosta. Hyvinvointialueella pyörivät rahasummat ovat aivan toista luokkaa kuin kunnassa. Kuntahallinnossa tilanne on nyt toinen. Kun oma mielikuvitukseni lentää vielä pidemmälle, niin Reijosen tai jopa hänen rakennusyrityksensä poistuminen ei tee hyvää kunnan verotuloille.
Kaikkien osapuolien on syytä muistaa, että kuntapolitiikka ja kunnan hallinto toimivat edelleen täydellä puhurilla. Yhteistyötä eri henkilöiden ja puolueiden välillä on syytä jatkaa entiseen tapaan. Kuntaa kehitetään edelleen yhdessä.




Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.