In memoriam: Arvo Utriainen 1933-2024

Arvo Utriainen tunnettiin omalla Kylänsärkän kulmakunnalla väsymättömänä puurtajana. Yhdessä Maija-vaimon kanssa he olivat tuttuakin tutumpi näky omassa pihassaan ja puutarhassaan – jo aamuvarhain.  Puutarha olikin aina mallikkaasti hoidettu. Kuin television puutarhaohjelmista.  

Arvo syntyi Antti ja Hilja Utriaisen perheeseen esikoisena elokuussa 1933. Jo pari vuotta myöhemmin perheen kotipaikaksi tuli Liperin Kylänsärkkä ja Lepistön pieni tila. 

Isä Antti työskenteli Liperin kunnankirjurina. Äiti Hilja pyöritti perheen pientilaa ja arkea. Kotona asui myös Aino-mummo, pitojen laittaja. 

Arvo sai Kylänsärkälle kaksi veljeä, Eeron ja Velin. Kaksi siskoa puolestaan menehtyi jo vauvaikäisenä. 

Oman isän kuoltua varhain 1950 veljessarjan ollessa vielä teini-iässä, työhön tottuneet pojat siirtyivät suoraan koulunpenkiltä myös työelämään. Armeijan jälkeen sitten jo pysyvästi. Vanhimmat veljekset tienasivat leipänsä autojen äärellä, nuorin Liperin meijerissä. 

Arvo Utriainen ajoi työkseen. Ensimmäinen varsinainen työ löytyi kylältä, kun hän pääsi ajamaan maitoautoa. Maitotonkkia kuskattiin joskus hankalienkin yhteyksien takaa ja huonokuntoisia teitä meijerille. 

Meijeri oli muutakin kuin työ. Sieltä löytyi tuleva puoliso Maija, jonka kanssa yhteistä taivalta ennätti kertyä avioliitossa lähes 64 vuotta.  Oma koti rakentui myös Kylänsärkälle, kotitilan toiselle puolelle Tutjuntietä. Yhteydet kotijoukkoihin säilyivätkin tiiviinä. 

Työrintamallakin tapahtui: kuorma-auto vaihtui linja-autoon. Arvo ennätti ajaa niin Toivasen kuin Lehtosenkin autoja. 

Sitten vuonna 1978 tarjoutui mahdollisuus siirtyä taksiautoilijaksi, ja Arvo tarttui tähän tilaisuuteen ajaen taksia eläköitymiseensä saakka. Poika Veijo jatkaa isänsä jalanjäljillä taksiautoilijana Liperissä. Tuurauskeikkoja Arvolla riittikin vielä vuoteen 2003 saakka. 

Moni asiakas muistaa Arvon palvelualttiudestaan. Taksin oven autoilija aukaisi asiakkaalle aina ulkopuolelta.

Me seuraava sukupolvi muistamme mummolan kesät ja kuinka linja-auto pysähtyi Tutjuntiellä. Auton ikkunasta kuului huuto: Lähettekö kyyjinottoon? Ja usein läksimmekin. Taisimmepa päästä joskus ohjaamaankin linja-autoa – asiakkaista tyhjää – sylistä käsin.

Me ja edelleen seuraavat sukupolvet muistamme Arvon kisailut ja kiusoittelut, jotka olivat aina hyväntahtoisia. Avun sai myös aina, kun sitä oli vailla. 

Liikunta kulki Arvolla harrastuksena läpi elämän. Siitä jäivät kertomaan myös kodin kirjahyllyssä olevat lukuisat hiihtokilpailujen palkinnot. 

On jäänyt mieleen yksi monista kohtaamisista Arvon kanssa postilaatikoilla. Ikämies oli juuri tullut pyöräilemästä Kuoringan ympäri. Aamu oli mennyt polttopuun teossa ja illalla oli vielä edessä äijäjumpat kylällä. 

Arvo seurasi isäänsä Liperin mieskuoroon. Antti Utriainen oli yksi kuoron perustajista, poika Arvo ennätti laulaa kuorossa pitkään. Mieskuoron lisäksi Arvo ennätti laulaa myös Liperin Laulupelimanneissa sekä viimeisenä Lauluvaarit-pienryhmässä.  

Vielä kunnon ja muistin heiketessäkin laulu helähti yllättäen milloin ruokapöydässä, milloin hoivakodin sängynkulmalla. Vanha merimies muistelee -laulu helkähti puhtaasti ja kuulaana. 

Sarastuksessa ennen ruokailua Arvolla oli tapana laulaa Arvon mekin ansaitsemme -laulua, jolloin muu hoivakodin väki oli yhtynyt aina lauluun. 

Väsymätön puurtaja kohtasi voimakkaampansa ja nukkui hoivakodissa ikiuneen 90 vuoden iässä 24.5.2024.

Arvo Utriaisen kädenjälki jää näkymään niin omassa pihapiirissä kuin kotipaikalla Lepistössäkin. Muistot Arvosta elävät läheisten, laajan ystäväjoukon ja asiakkaiden mielissä.

On laulu vaiennut, on liike rauennut.

On kuin Kylänsärkän maisemasta uupuisi jotakin.

Jyrki Utriainen, kirjoittaja on Arvo Utriaisen veljenpoika.