Koronasta kyyneliin 14.6.
Eikös vain pitänyt tirauttaa pienet ikävän itkut, kun katsoin muun muassa Reijo Taipaleesta ja muista sen ajan iskelmälaulajista ohjelman.
Meillä oli viikko ikäeroa Reijon kanssa, mutta hän läksi ennemmin sinne enkelikuoroon. Ihmeesti kappaleet tuovat nuoruuden muistot mieleen. Kun pilkkopimeässä poljimme lavalta, piti arvuutella, onko sitä tiellä vai jonkun viljapellossa. Anteeksi, kun ajatukset ryöstäytyivät aiheesta, eli koronakaranteenista. Tuntuu, että riittäisi jo asunnossa möllöttäminen, mutta eikö mitä. Tuttava soitti ja sanoi, että tämän kuun loppuun on karanteenia ikäihmisillä.
Oli ihana päivä ja aurinkoa riitti, mutta vauhti ei riittäisi Huistinvaaran mäen polkemiseen enää. Ja alaspäin mennessä tuiskahtaisin varmasti metsään.