Kolumni: Katsotaan ympärillemme – Me kaikki tarvitsemme joskus apua
Maailma on myllerryksessä. Sodat kaukana, ja lähellä, taloudellinen epävarmuus, jatkuvat hinnannousut ja huoli huomisesta ovat osa monen arkea – myös täällä meidän omalla kotiseudullamme.
Tänä päivänä yhä useampi on vähävarainen. Samaan aikaan moni hyväosainen kokee olevansa huono-osainen ja “tiukoilla”, vaikka tilanne ei heillä todellisuudessa olisikaan näin. Silti kokemus on todellinen, ja se kertoo ajastamme paljon, kun paljonkaan ei aina riitä.
Kokemus vähävaraisuudesta on kuitenkin täyttä todellisuutta monessa perheessä tänäkin päivänä – tänäkin jouluna. Kun monet miettivät, onko kuusen alla tarpeeksi lahjoja, on joukossamme liian paljon myös koteja, joissa mietitään, onko joulupöytään ruokaa.
Ruoka-avun kaltaisten keräyksien tarve kertoo surullista tarinaa yhteiskuntamme tilanteesta, joka ei ole muuttunut sitten sen suuren laman. Nämä keräykset eivät ole vain yksittäisiä hyväntekeväisyystempauksia, vaan merkkejä siitä, että perustarpeet eivät kaikilla täyty. Ruokajonot kasvavat, ja niiden kasvu paikoin jopa pysäyttää. Kun jonot pitenevät vuosi vuodelta, on selvää, ettei kyse ole hetkellisestä poikkeustilasta, vaan rakenteellisesta ongelmasta.
Ruoka-avun järjestäjät, kuten seurakunnat, tekevät todella arvokasta työtä. He auttavat osaltaan siinä, että edes perustarpeet saadaan täytettyä tänä jouluna useammassa kodissa.
Tänä jouluna Kotiseutu-uutiset haluaakin auttaa omalta osaltaan ja kohdistaa toimituksen joulumuistamiset vähävaraisten ruoka-apuun. Lehti osallistuu Liperin evankelisluterilaisen seurakunnan diakoniatyön ruokakassi-keräykseen sekä Liperin adventtiseurakunnan Siikasalmen toimintakeskuksessa järjestettävään ruokajakeluun vähävaraisille.
Annetaan kaikki yhdessä jokaiselle lapselle, ja aikuisellekin, ruoka pöytään. Lelukeräyksiä väheksymättä – onhan leikki lapsen työtä ja tärkeä osa kasvua – mutta tyhjällä vatsalla sekään ei ole mukavaa. Nälkä vie voimat, ilon ja keskittymisen, eikä lapsen joulun odotuskaan tunnu samalta, jos tärkein arjen perustarpeista ei täyty.
Joulu on välittämisen aikaa. Se on aikaa katsoa ympärilleen ja huomata ne, joilla on vähemmän. Jos emme pysty ratkaisemaan kaikkia maailman ongelmia, voimme silti auttaa omassa yhteisössämme. Pienikin teko on askel kohti inhimillisempää arkea. Juuri tällaisista teoista rakentuu toivo – toivo siitä, että emme käännä jatkossakaan katsettamme pois, vaan pysähdymme ja välitämme, muulloinkin kuin jouluna.
Monilla meistä on paljon annettavaa ja monet meistä voivat auttaa, kunhan vain muistamme katsoa ympärillemme.
Rauhallista, ja ennen kaikkea Siunattua joulua ja joulun jälkeistä aikaa meille kaikille!
*****
Siikasalmella ruokajakelu vähävaraisille on seuraavan kerran 22. joulukuuta kello 10 osoitteessa Heinävedentie 21 Liperi. Ruokajakelu jatkuu Siikasalmella maanantaisin myös joulun jälkeen.
Liperin evankelisluterilaisen seurakunnan diakoniatyön Joululahja lähimmäiselle -ruokakeräykseen voi osallistua kuka tahansa ostamalla ruokakassin tai lahjakortin Liperin tai Ylämyllyn K-marketista, jonka kauppa toimittaa seurakunnalle jaettavaksi. Tähän keräykseen voi osallistua 17. joulukuuta saakka. Lisätietoja keräyksestä löytyy osoitteesta liperinseurakunta.fi




Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.