Mitä kuuluu sinne lumipesään?

KOLUMNI Poskipäitä ja korvanlehtiä nipistelevä pakkanen saa hetkeksi unohtamaan, että kuluva talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja vähäluminen. Pohjois-Karjalan leveyksillä hanget korkeat nietokset ovat loistaneet poissaolollaan, samoin kuin paukkupakkaset. Kotipihan lumityöt eivät ole liiaksi rasittaneet, ja paksuimmat kaulaliinat ja topparukkaset ovat levänneet käyttämättöminä kaappien kätköissä.

Kuopiontiellä ajellessa huomio on kiinnittynyt ruohonkorsiin, jotka täplittävät esimerkiksi ahonkyläläistä peltomaisemaa – miten ohut lumivaippa onkaan. Ilmatieteen laitoksen tilastot tukevat arkisia havaintoja. Lumiseuranta kertoo, että Juuan Niemelän havaintoasemalla lumen syvyys on pysytellyt koko talven ajan alle 40 senttimetrissä. Se on tavanomaista vähemmän: viimeisen kolmen vuosikymmenen mediaani tietää kertoa lumensyvyyden käyvän talven aikana 60 senttimetrin paremmalla puolen.

Liperin Tuiskavanluodon havaintoasemalla mitattiin helmikuun keskilämpötilaksi 5,1 pakkasastetta. Tällä vuosituhannella Tuiskavanluodolla tallennetut helmikuun keskilämpötilat ovat vaihdelleet suuresti alle kahdesta pakkasasteesta (2014) 17,3 pakkasasteeseen (2007). Keskimäärin elohopea on helmikuussa painunut 8,2 astetta miinukselle, joten tilastojen valossa elämme nyt tavanomaista lämpimämpää talvea.

Nähtäväksi jää, miten talvi kohtelee saimaannorppaa, tuota erittäin uhanalaista hyljettä. Alkuvuoden aikana Saimaalle on kolattu ennätysmäärä, yli 300 kinosta, turvaamaan norpan pesintää. Apukinoksia on kolattu vuodesta 2014 lähtien ja WWF Suomen mukaan ne ovat erityisen tärkeitä lauhoina talvina, kuten tänä vuonna. Lauhoina talvina jopa 80–90 prosenttia havaituista kuuteista on käyttänyt emon apukinokseen kaivamaa pesää, joten talkoolaisten työllä on todella merkitystä.

Saimaannorppa synnyttää kuuttinsa näinä päivinä, helmi-maaliskuun vaihteessa pesään, jonka emo kaivaa lumikinokseen. Ihminen on osoittautunut hyväksi apuriksi kinosten kasaamisessa silloin, kun luonto ei niitä muovaa, mutta kuuttien elämää teko ei yksin turvaa. Lauha kevätsää saattaa romahduttaa pesät ennen aikojaan, ja lisäksi kuutteja uhkaavat monet muutkin vaarat, kuten ihminen. WWF:n mukaan ihmisen toiminta uhkaa kuutteja suoraan ja välillisesti. Moottorikelkkailija voi tietämättään romahduttaa pesäkolon, ja kelkkojen urat ja ihmisen jäljet pesien läheisyydessä voivat houkutella paikalle myös petoeläimiä. Suurimman uhan kuuteille ja sitä kautta koko saimaannorppakannalle muodostaa kuitenkin ilmaston muuttuminen – ja se jos mikä on ihmisen aikaansaannosta.

Muistimme on tunnetusti lyhyt. Tai sitten vain sopeudumme muuttuviin olosuhteisiin, poikkeuksellisesta tulee pian tavanomaista. Kaikki eivät kuitenkaan sopeudu yhtä sukkelaan tai välttämättä koskaan – ja miksi pitäisikään?

Kotsarin entinen toimittaja ja norppakummi