Runebergkin oli muutakin kuin torttu
KOLUMNI Suomi on maa, jossa kulttuuriperintö ja historia kulkevat käsikädessä jokapäiväisen elämän kanssa. Tämä ei ole pelkästään juhlapuheiden tai muistomerkkien varassa, vaan elää myös aivan arkisella tasolla – muun muassa teemapäivien kautta. Yksi esimerkki on Runebergin päivä, jonka yhteydessä muistamme kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergia. Mutta. Mistä tämä päivä oikeastaan meitä muistuttaa?
Runebergin torttu on monille suomalaisille olennainen osa helmikuun alkua, mutta, kuten tiedämme, todellisuudessa Runeberg oli paljon enemmän kuin vain torttu. Runebergin merkitys suomalaiselle kulttuurille ja kirjallisuudelle on valtava – hän oli se, joka osaltaan loi perustan modernille suomalaiselle runoudelle ja kansallisidentiteetille. Näitä yritän aina muistuttaa alati vanhenevalle teinipojallenikin, jolle Runeberg on vain torttu tai talvisota vain hernekeittoa.
Runebergin teokset kuten Vänrikki Stoolin tarinat eivät ole pelkästään kauniita sanoja, vaan niistä heijastuu aikakauden taistelu, itsenäisyyden kaipuu ja kansallinen ylpeys. Hän oli kulttuurihenkilö, joka teki mahdolliseksi, että tänä päivänä voimme puhua suomea ja olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
Teemapäivät, kuten Runebergin päivä, Minna Canthin päivä ja itsenäisyyspäiväkin tarjoavat meille tilaisuuden pysähtyä hetkeksi ja muistuttaa itsellemme, mistä olemme tulleet. Nämä päivät eivät ole vain koululaisille tarkoitettu tilaisuus kuunnella pieniä puheita ja syödä torttuja, vaan se on tapa linkittää menneisyys nykyisyyteen. Kulttuuri ei ole pelkästään sitä, mitä teemme, vaan myös sitä, mitä muistamme ja miten välitämme sen tuleville sukupolville. Tätäkin yritän alati aikuistuvalle teinilleni muistuttaa ja opettaa. On totta, että Runebergin torttu on sinänsä osa kohti kevättä menevää laskiaisen perinnettä laskiaispullineen, ja tänä päivänä se on monille yhtä olennainen osa kuin itse Runeberg, tälle, tiedätte kyllä kelle, alati aikuistuvalle teinilleni.
Kuitenkin, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, on se juuri kulttuurin elävyyttä, että se muuntuu ajassa ja sopeutuu uuteen. Ruoan kautta voidaan kokea yhteyttä menneisyyteen, mutta se, mitä ruoka merkitsee, ei ole vain sen maku vaan myös se, mitä se symboloi, ja tämä meidän täytyy opettaa sekä jaksaa muistuttaa. Runeberg ei ole vain torttu ja Linna ei ole vain keitto, jota Rokka syö.
Tämä kirjoitelmani sai alkunsa, kun keittiössä kysyin ohimennen, että tiedätkös sinä, alati aikuistuva teinini, mikä teos on Vänrikki Stoolin tarinat? ”En tiedä, en ole kuullutkaan.” ”Et edes koulussa?”, kysyin jo hieman pettyneenä. ”En”, kuului varma vastaus.
Minna Canth, Runeberg, Väinö Linna – nämä kaikki ovat olleet omalla tavallaan kulttuurivallankumouksellisia. Heidän kertomuksensa ja ajatuksensa elävät tänäkin päivänä, koska me pidämme niitä hengissä: koulut, juhlapäivät, kirjat ja keskustelut. Näin kulttuuri siirtyy sukupolvelta toiselle, ei vain pelkästään sitä vaalien, vaan myös sen kautta, että jokainen sukupolvi saa itse kokea ja tulkita menneisyyttä omalla tavallaan. Vaikka sitten näiden torttujen kautta tai vaatien tasa-arvoa – oman aikansa näköistä sellaista.
On tärkeää, että me emme vain muistuta itseämme menneistä, vaan että me myös tunnemme historian ja kulttuurin syvyyden. Se on osa identiteettiämme ja voimavara, joka kantaa meitä eteenpäin. Tämän aion myös alati aikuistuvalle teinilleni opettaa, kun syömme, no niitä, Runebergin torttuja. Hernerokkaa hän ei suostu syömään.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.