Käsi ylös, kiusatut!

KOLUMNI Pelastusalan ammattilainen Toni Nyström kertoi Ylämyllyn koululaisille elämästään, jota kiusattuna oleminen vaikeutti koko kouluajan. Liki kaikkien oppilaiden kädet nousivat ylös, kun Nyström kehotti kiusaamisen kohteeksi joutuneita viittaamaan.

Mitä kiusaaja haluaa toiselta ihmiseltä: alistumista, raivostumista, mielipahaa, nöyryyttä? Mitä hän siitä itselleen saa? Hyvin moni julkisuuden henkilö tunnustaa olleensa lapsena koulukiusattu ja traumatisoituneensa siitä. Liian moni ei-julkisuuden henkilö on kokenut saman.

Koetan miettiä, millainen henkilö on hän, jota ei kiusata. Onko häntä edes olemassa, jos Ylämyllylläkin hyvin monien oppilaiden kädet nousivat? Vai onko hän juuri se kiusaaja, joka käytöksellään suojaa itseään? Mikä oikeuttaa hänet ylemmyyteen toisia kohtaan? Onko syy niin pieni asia kuin Toni Nyströmin mainitsema päällyshousujen unohtuminen, vai mikä?

Kenenkään ei pitäisi voida asettua toisen yläpuolelle halveksimaan toista. Kun ilkeilen, puranko vain omaa pahaa oloani? Nautinko, kun toinen pahoittaa mielensä ja jää esimerkiksi kaverijoukon ulkopuolelle? Tekisikö itseni mieli itkeä pois jotakin, joka on sisälläni möykkynä? Petänkö näin itseäni?

Kiusaamista eivät koe pelkästään lapset ja nuoret. Työpaikoilla muodostuu klikkejä, selän takana supistaan ja ollaan salakavalasti vihamielisiä. Joku henkilö on syystä tai toisesta mitätöitävä tai ”hänelle on osoitettava paikkansa”. Aikuinenkin sortuu paremmuuden paradoksiin, ja erityisesti somen keskusteluosioissa suorastaan riehutaan omaa viisautta osoittaen.

Toni Nyström totesi puhuttelevasti, mitä hänelle tapahtui kiusattuna. Hän kovettui ja kyynistyi päätyen lopulta itse kiusaajaksi. Hän valikoi esimerkiksi täysin perusteetta kohteekseen tytön, jonka ulkonäköä hän määrätietoisesti pilkkasi. Tytölle aiheuttamaansa pitkäaikaista mielipahaa hän katuu, vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Harvalla on rohkeutta asettua kiusatun avuksi ja puolelle, vaikka pitäisi. Yhdysvaltalainen ihmisoikeuksien puolesta taistellut Martin Luther King junior sanoi aikanaan:

”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.”