Onnen Kaupalla tulee vuosikymmen täyteen
Rääkkylän kirkonkylällä paikallisten käsityöläisten tuotteita myynnissä pitävä Onnen Kaupalla vietetään myymälän kymmenvuotispäiviä joulukuun 10. päivä. Samalla siellä alkaa yksi kiireisimmistä sesongeista, vaikka talvisaikaan muuten on myymälässä hiljaisempaa.
Käsityötuotteiden lisäksi puodissa on myynnissä leivonnaisia, mehuja ja hilloja.
– Synttäripäivänä on tuoreita tuotteita tarjolla. Sekä luonnollisesti kakkukahvit, mainitsee Sinikka Ilvonen, joka on toiminut puodinpitäjänä noin neljän vuoden.
Kauppaa pidetään auki vapaaehtoisten työntekijöiden voimin. Yhteistoimintamyymälän perustivat vuonna 2014 Johanna Ahlholm ja Tellervo Pakarinen, kun paikkakunnalle oli kaivattu paikallisten tuotteiden myymälää. Onnen Kauppaa hallinnoi Rääkkylä Folk ry.
Vuosien saatossa myytävät tuotteet ovat pysyneet liki samoina. Käsitöitään myyvät rääkkyläläiset vuokraavat kaupasta myyntitilaa tuotteilleen. Pakarinen kertoo, että myyjien määrä on säilynyt kahdenkympin tienoilla.
– Tuotteetkin ovat pysyneet pääosin samoina. Yksi myyjä kun lähtee pois, tulee uusi tilalle ja samalla vaihtuu hieman valikoimakin. Tasaisesti on tämä kymmenvuotinen mennyt. Ja samalla tavalla jatketaan, samoissa tiloissa, Tellervo Pakarinen kertoo.
Itsenäisyyspäivän jälkeisestä viikosta alkaen Onnen Kauppa on avoinna maanantaista lauantaihin jouluaattoon saakka.
– Usein ihmiset ostavat villasukkia ja koruja, mutta aika tasaisesti kaikkia tuotteita menee, Ilvonen toteaa.