Ilona aiheutti sähkökatkoja
Keskiviikon mukaan nimetty Ilona-myrsky kaatoi puita ja aiheutti vaikeuksia sähkönjakelulle maakunnassa. Enimmillään Pohjois-Karjalassa sähköttä oli yli 9000 asiakasta puoli kahden aikaan torstaita vasten yöllä.
Tuohon aikaan vailla virtaa Liperissä oli yli 700 taloutta ja Rääkkylässä vajaat sata. Arvinsalmen eteläpuolelle pahin aika osui jo ennen puolta yötä, jolloin yli 400 rääkkyläläistä kotia oli lyhyen aikaa ilman sähköä.
Arkiaamun alkaessa Liperissä oli enää muutamia kymmeniä sähköttömiä koteja, kun maakunnan pahimmat alueet paikantuivat Kiteelle, Heinävedelle ja Juukaan.
Liperissä Tuiskavanluodolla Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla pahimmaksi tuulenpuuskaksi saatiin tulos 22,3 metriä sekunnissa. Joensuu-Liperin lentoasemalla tuulenpuuskat olivat pitkin yötä 16–18 metriä sekunnissa, eikä aamun valjetessa myräkkä ollut vielä hellittänyt.
PKS Sähkönsiirto tiedottaa, että keskijännitevikoja oli yöllä enimmillään yli 60.
– Pimeys, sade ja kova tuuli ovat hidastaneet vikojen korjausta, tiedotteessa todetaan.
Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan PKS Sähkönsiirron vikailmoitus-sivuston kautta.
– Kaatuneita puita tai sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia, sähkönsiirtoyhtiöstä huomautetaan.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella on ollut paljon esimerkiksi kaatuneisiin puihin liittyviä vahingontorjuntatehtäviä, joista kolme Liperissä kuuden jälkeen torstaiaamuna.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.