Hannele vietti läksiäisiä
Syyskuun lopussa lomille ja vuoden vaihteessa eläkkeelle jäävä Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen vietti viimeisiä työpäiviään eri sidosryhmien kanssa. Kunnan johtoryhmä vei hänet luontoon, leipomaan ja savusaunaan, yhteistyökumppanit taas muistivat torstain tilaisuudessa kukin ja hemmottelulahjoin.
– Täällä kuoressa on piikkarirahat ja tuossa lahjakortti Bomballe. Paljon on musiikkia, kirjoja, karkkia ja luontoon liittyviä lahjoja, Mikkanen esitteli torstain tilaisuuden lahjapöytää.
– Ja kukkakauppias on tiennyt lempivärini, hän viittasi vaaleanpunaisiin kimppuihin.
Yksi hauskimmista lahjoista oli asukasporukan antama huoltoasemalahjakortti, joka oikeutti kahvitteluun paikallisparlamentin kanssa. Luottamushenkilöistä Sanna Rissanen ja Kirsi Koppinen toivat lahjakortit, jotka oikeuttivat yhteisiin hetkiin voileipäkakkua tehden ja maastopyöräillen.
Kahvittelemassa käyneet kiittelivät kunnanäidin olevan helposti lähestyttävä johtaja, joka kohtaa kaikki ihmiset tasa-arvoisina.
– Isä minulle opetti, että asetu ensin toisen ihmisen asemaan.
Kävijät toivottelivat onnea uudelle uralle, joka Mikkasen mukaan voisi tarkoittaa vaikkapa kitaratuntien aloittamista.
– Saan nyt miettiä, mitä kaikkea haluaisinkaan oppia. En hakeudu mihinkään vastuujuttuihin kuten kansanedustajaksi, Mikkanen linjasi.
Ylämyllyllä asuva Mikkanen muistutti tekevänsä jatkossakin kaikkea hyvää näkyväksi.
Korjaus 2.10.2024 klo 9.20 Sanna Rissasen sukunimi on korjattu oikeaksi.