Suklaakeksit ovat nuorten leipureiden bravuureita
Kahdeksasluokkalaiset Eeva Reijonen ja Ida Miettinen sekä äidit Saara Reijonen että Silja Miettinen valmistautuvat täyttä päätä tämän viikon lauantain Leipäpäivään. Leipurit ovat varanneet myyntipöydän, jolle on tarkoitus tuoda monipuolinen kattaus leipomuksia ja vähän muutakin.
– Olemme aloittaneet valmistautumisen jo pari viikkoa sitten. Tällä viikolla leivotaan joka ilta ja varsinkin perjantai-ilta sekä lauantaiaamu ovat kiireisiä. Suklaakeksit ovat tyttöjen bravuureita, Saara Reijonen selvittää aikatauluja.
– Tarkoitus olisi kerätä varoja ensi kesän Tykkimäen reissua varten, koulukaverit kertovat.
Saara Reijonen nauraa, että tytöt eivät taida lähteä reissuun ihan kahdestaan, mutta matkavaroja hankitaan yhdessä.
– Pyöreitä pullia, korvapuusteja, suklaakeksejä ja toffeekarkkeja, Eeva ja Ida luettelevat tarjottaviaan.
Saara Reijonen on taas leiponut aiemmin muun muassa hapanjuurileipää. Hän ei ole osallistunut kertaakaan leipäkilpailuun, mutta ei pitänyt aivan mahdottomana ajatusta osallistua joskus kilpailuun.
– Olen aina leiponut ja nyt myös Eeva on kovasti kiinnostunut leipomosta. On mukava, että hänellä on kaverina Ida, Saara Reijonen summaa.
Tekemällä oppii
Eeva Reijonen ja Ida Miettinen tuumaavat, että koulussa on ollut kotitaloustunteja, mutta leipomaan oppii parhaiten kotona itse tekemällä.
– Minusta parasta leipomisessa on koristeleminen. Esimerkiksi muffinsien koristeleminen on mukavaa, Eeva Reijonen toteaa.
Ida Miettinen on tehnyt kotona Silja-äitinsä kanssa muun muassa karjalanpiirakoita. Hän tekee mielellään makeita leivonnaisia.
– Teemme äidin kanssa Leipäpäivään myyntiin myös kuivakakkuja, Ida Miettinen kertoo.
Reijosten ja Miettisen myyntipöydästä löytyy leivonnaisten lisäksi muutakin myytävää. Eeva Reijonen on tehnyt virkattuja pehmoleluja, kun taas Ida Miettinen harrastaa keppareita.
– Olen kiertänyt kepparikisoissa ja tehnyt keppareita kavereille ja myyntiin asti kymmeniä kappaleita, Miettinen selvittää.
Molemmilla nuorilla leipureilla on vuoden päästä ysiluokalla edessä koulutuspaikan valinta. Molemmat ovat kiinnostuneita leipuri-konditorio -opinnoista.