Niemisen kotivoitto riitti sarjakakkoseksi
Niemisen Urheilijoiden viimeisen ottelun voitto uusitulla kotikentän nurmella riitti jalkapallon Kolmosessa tällä sarjakaudella kakkossijaan. NiemU voitti Ylämyllyn Yllätyksen maalein 2-1 (0-1), mutta Lehmon Pallo meni noususarjaan Kakkosen paikasta yhden pisteen turvin. Peliä oli katsomassa myös uusi valmentaja Juha Paavilainen.
NiemU pelasi ensimmäisen ja ainoan kotiottelun uusitulla kentällä, jonka nurmi ei ollut ihan vielä priimakunnossa viivästyneen remontin jäljiltä. Paikalliskamppailussa Ylämyllyn Yllätys oli lähellä voittoa, sillä Nieminen tasoitti ottelun kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Voittomaali tuli rangaistuslaukauksesta lisäajan kolmannella minuutilla.
Ottelun sankari oli vaihdosta sisään tullut Kristian Levy, joka pukkasi ensin tasoituksen ja laukoi pilkulta pallon varmasti maalin perukoille. Yllätys oli ensimmäisellä puoliajalla fyysisempi ja varmempi kuin kotijoukkue, joka taisi hieman oudoksua ja jännittää uutta nurmea.
Peli parani toisella jaksolla, mutta varsinainen kimmoke tuli toisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla. Kenttäkuuluttaja ilmoitti, että Lehmossa peli on tasan. NiemU oli siinä vaiheessa maalin tappiolla.
Ottelun viimeinen viisitoista minuuttia oli yhtä vyörytystä Yllätyksen maalia kohti. Pallo sujahti useamman kerran himpun verran pystytolpan ohi. Yleisökin heräsi mukaan, ja kannustus oli väkevää loppuun saakka. Ottelua oli seuraamassa 203 katsojaa.
Yhteisö ja taustat
Seuran uusi valmentaja 43-vuotias Juha Paavilainen oli seuraamassa peliä. Joensuussa asuva Paavilainen on pelannut ja valmentanut useammassa joensuulaisessa seurassa aikuisia ja junioreita. Luokanopettaja Paavilainen tekee tällä hetkellä Palloliitolle digitaalisia oppimisympäristöjä.
– Nieminen on minulle vähemmän tuttu seura. Seurasta otettiin yhteyttä ja tehtyäni kyselyitä ja taustatietoja päätin lähteä mukaan. NiemU on seura, jossa on erinomainen yhteisö ja taustat kunnossa.
Juha Paavilainen totesi, että aika näyttää ensi kauden tavoitteet. Tavoitteista sovitaan seuran kanssa, kunhan joukkue on saatu kasaan.
— Tästä jatketaan hyvää työtä mitä seura ja aiemmat valmentajat ovat saaneet aikaan. Meillä on kymmenen sopimusta tässä vaiheessa. Kartoitetaan alueella liikkuvia pelaajia. Luulen, että mielenkiintoa on, Paavilainen tuumasi.
Omina periaatteinaan Paavilainen pitää ihmisten kohtaamista keskustellen ja sovitellen, toimintaympäristön huomioon ottamista harjoittelussa ja joukkueen sekä yksilöiden hyvää ohjaamista ja valmentamista.