Peace Circle -rauhanpuisto avattiin
Maailman ensimmäinen Peace Circle eli rauhanympyrän muotoinen puisto on avattu Ylämyllyllä. Mika Vanhasen idea puistosta pohjautuu hänen Eno-verkkokoulussa aloittamaan rauhanpuiden istuttamiseen.
Halkaisijaltaan 25-metrisen rauhanmerkin ulkoympyrällä kasvaa 37 suojelijoiden puuta piirissä. Ne edustavat tunnettuja rauhanrakentajia: oman puunsa ovat saaneet esimerkiksi John Lennon ja äiti Teresa sekä kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja Ukrainan avustustyötä tehnyt Hannu Vähäkoski.
Keskellä olevasta rauhanpuu tammesta lähtee kolmeen suuntaan linjat, jotka edustavat sydäntä, päätä ja käsiä eli rauhan kolmea tärkeää elementtiä.
Puisto valmistui yhdessä monien eri tahojen ja lahjoittajien avustuksella. Torstaina oman kädenjälkensä multiin saivat laittaa muun muassa asukkaat. Perjantaina juhlallisissa istutuspuuhissa olivat seitsemän eri suurlähetystön edustajat yhdessä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen, maakuntajohtaja Markus Hirvosen, kansanedustaja Krista Mikkosen sekä Liperin koulun kansainvälisen oppilasjoukon kanssa. Kansainvälisiä vieraita paikalla oli Indonesiasta, Itävallasta, Liettuasta, Namibiasta, Romaniasta, Thaimaasta ja Vietnamista.
Juhlavieraille Mika Vanhanen muistutti, ettei rauhanpuistossa olla vain toivomassa rauhaa, vaan toimimassa aktiivisesti sitä kohti.
– Rauhanympyrä symboloi uudistumista ja jatkuvuutta sekä sitoutumistamme planeetan ja ihmissuhteiden vaalimiseen, Vanhanen huomautti.
– Oppilaat, tänään istuttamamme puut kasvavat kanssanne ja muistuttavat rauhan ja ympäristön tärkeydestä. Viekää viesti myös koteihinne.
Jatkumoa ilmastotyölle
Hannele Mikkanen kertoi vieraille, että puisto on hieno jatkumo viiden vuoden takaiselle Liperissä järjestetylle nuorten ilmastokonferenssille.
– Liperi haastaa ystävyyskuntamme mukaan puisto-projektiin, Mikkanen heitti puheessaan.
Maakuntajohtaja Markus Hirvonen totesi lähetystövieraiden huomanneen varmastikin suuren metsien määrän maakunnassa saapuessaan paikalle lentokoneella.
– Elämme keskellä metsää, mutta myös elämme metsästä, Hirvonen viittasi sen tuomaan työhön ja toimeentuloon.
Puisto sijoittuu Ylämyllyntien eteläpuolelle Rahtitien varteen.
Lauantaina kansainvälisenä rauhanpäivänä puistossa vietettiin vielä kaikille avointa tilaisuutta.
Juttua täydennetty 24.9.2024 kello 12.20.