Sisäministeriö suosittaa tänään keskiviikkona suruliputusta kouluampumisen takia
Sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset suruliputtamaan tiistaisen Viertolan kouluampumisen johdosta. Koko maan toivotaan yhtyvän suruliputukseen. Esimerkiksi Liperissä kunnan kiinteistöjen ja kauppojen pihoissa liehui lippuja puolitangossa.
Suruliputus alkaa aamulla kahdeksalta ja päättyy auringon laskiessa.
12-vuotias kuudesluokkalainen oppilas ampui tiistaina aamulla samanikäisiä lapsia kohti. Yksi uhreista menehtyi ja kaksi on vakavasti loukkaantuneita. Ampuja otettiin kiinni pian tämän jälkeen.
Liperin kouluille on annettu ohjeet asian käsittelyyn lasten kanssa. Lisäksi vanhemmille on lähetetty neuvoja, miten pelottavasta asiasta voi lapsen kanssa puhua.
Rääkkylän koulussa asiasta jutellaan yhdessä aamulla. Koululta kerrotaan, että lapsille painotetaan Rääkkylässä olevan pieni ja turvallinen koulu.
– Mikäli oppilaat tarvitsevat keskusteluapua, koululla on huomenna kouluterveydenhoitaja ja torstaina kuraattori ja psykologi, Rääkkylän koululta viestitään.
Myös Rääkkylän nuorisotalolla on tarjolla keskusteluapua.
Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivuilta voi saada neuvoja väkivaltauutisista puhumiseen lapsen kanssa.