Arkisto: Uutiset
Pahin talvimyrsky miesmuistiin
Torstaina 29. joulukuuta 2011
Tapaninpäivänä alkanut myrsky yltyi pahimmilleen vasta tiistaina Pohjois-Karjalassa.
Pelastuslaitos varoitteli illan aikana kaatuvista puista ja lentävistä kattopelleistä.
Postitonttu matkaan jo käy
Torstaina 22. joulukuuta 2011
Itellan Ylämyllyn toimipisteessä riittää tohinaa kuin Korvatunturilla ikään.
Satasella valokuidun omistajaksi
Maanantaina 19. joulukuuta 2011
Tammikuun ensimmäisenä päivänä rääkkyläläiset voivat hakea laajakaistaosuuskunnan jäseneksi.
Maitotilojen määrä jyrkässä laskussa
Torstaina 15. joulukuuta 2011
Maitotilojen lukumäärä on painunut Suomessa ensi kertaa alle 10 000. Pohjois-Karjalassa maitotilojen määrä on puolittunut alle kymmenessä vuodessa noin 700 tilaan.
Jatka jutun "Maitotilojen määrä jyrkässä laskussa" lukemista
Valonkantaja
Maanantaina 12. joulukuuta 2011
Liperissä Lucian päivä on pikemminkin koululaisten kuin seurakuntalaisten juhla.