ItäMaito jää historiaan ensi syksynä

Valion maidonhankintaosuuskunnat ItäMaito ja Maitosuomi yhdistyvät ensi syyskuun alussa. Suomen halkaiseva uusi osuuskunta kantaa nimeä Osuuskunta Maitosuomi. Yhdistymisestä päätettiin viime viikolla osuuskuntien edustajistojen kokouksissa. Nykyisessä ItäMaidon edustajistossa on Liperistä Mikko Lihavainen ja Tiina Löfgren.

Hartikaisen Nastahan se siinä!

Pitkään maailmalla kierrettyään Ritva Varpoila on asettanut takaisin Viinijärvelle, jossa hänen juurensa ovat lapsuudesta saakka.

Tehtävistä äänestyksiä

Liperin kuntaan palkataan ensi vuodeksi kunnossapitoteknikko ja lupainsinööri.

Rikasta ja turvallista itsenäisyyttä

Suomessa, Liperissä ja Rääkkylässä valmistaudutaan taas itsenäisyyspäivän viettoon. Sata vuotta meni Suomen osalta rikki vuosi sitten. Nyt eletään jo seuraavaa itsenäisyyden vuosisataa.

Joulutorttujen uudet muodot

Olipa kerran puolikuun muotoinen joululeivonnainen. Se maistui voitaikinalta ja omenahillolta, tahmasi sormet ja täytti vatsan.

Yritysneuvojaksi Jaana Karppanen

Liperin kunnanhallitus valitsi uuteen yritysneuvojan tehtävään Jaana Karppasen. Hän aloittaa työssään tammikuussa.

Talousarvio ja tavoitteet eivät kohtaa

Liperin kunnan ensi vuoden talousarvio on 970 000 euroa alijäämäinen. Pidemmän aikavälin vuosikatetavoite vuodelle 2019 oli 3,75 miljoonaa euroa, mutta tuoreemmilla tuloennusteilla tästä jäädään jälkeen kaksi miljoonaa euroa.

Ryhmäperhepäiväkoti aloitti

Rääkkylän uusin ryhmäperhepäiväkoti avasi ovensa maanantaina. Päätös uudesta hoitomuodosta tehtiin pikaisesti, sillä hyvinvointilautakunta nuiji sinetin perustamiselle vasta viime viikon torstaina.

Rääkkyläläisiä Jetinan hallitukseen

Keski-Karjala Jetina ry: hallitukseen on valittu useita rääkkyläläisjäseniä. Varsinaisiksi jäseniksi nimettiin Jaana Nikkilä ja Jyrki Hirvonen.

Kihaukselle markkinointitukea

Kunnanhallitus myönsi Rääkkylä Folk -yhdistykselle avustusta Kihauksen markkinointi- ja järjestelykustannuksiin 8 000 euroa. Yhdistys anoi kymmenentuhannen euron avustusta Kihaus Folk 2019 –festivaalin järjestelyihin ja markkinointiin.