Joulukatutunnelmaa Honkalampikeskuksen koululla

Erityisluokanopettajat Enni Herttuainen ja Katja Holopainen järjestivät Honkalampikeskuksen asukkaille, koulun oppilaille ja henkilökunnalle sekä muillekin tutustujille keskuksen koulun käytävälle yllätyksen.

Rasivaaraan avustus Minelalta

Rasivaaran Nuorisoseura on saanut Minela Säätiöltä 1500 euron avustuksen. Säätiön tehtävä on nuorten osallisuuden ja kehittymisen tukeminen. Rasivaaran nuorisoseurasta kerrotaan, että jo hakuvaiheessa mielessä oli hankkia perheiden peli-iltoihin tarpeita Rasihoville.

Vastaiskuna valittamiselle

Varpasalolainen Sari Hirvonen on laatinut kuntalaisaloitteen, jossa vaaditaan positiivisempaa asennetta erityisesti luottamustoimien hoitamiseen.

Viinijärven pöhinän kärjeksi kokoustila

Viinijärvellä jatkettiin asukasiltojen merkeissä. Ja oli syytäkin, sillä tänä syksynä on tapahtunut paljon. Maaseudun sivistysliiton puolesta iltoja vetäneen Kaisa Kervisen lausahdus hyvästä pöhinästä on muotoutumassa muun muassa konkreettisesti kyläläisten yhteiseen kokoustilaan.

”Eiköhän siinä ollut käyntiä minun iäkseni”

Satavuotiaan liperiläisen veteraanin Tuomas Lappalaisen käynti itsenäisyyspäivän juhlassa Helsingissä sujui hyvin. Linnan juhlat jäivät Lappalaisen mieleen ainutkertaisena kokemuksena.

Hukkuuko joulu hössötykseen?

Kyllä leskirouva tietää, että ei joulu hössötykseen huku. Ihminen voi hössöttää itsensä hukuksiin omilla valinnoillaan, mutta vuoden valmistelluin ja odotetuin juhla pysyy pinnalla.

Mietteitä tuoreen valkolakin alta

Mitä sanottavaa minulla, 19-vuotiaalla ylioppilaalla on? Minkälaista näkökulmaa pystyn tarjoamaan? Mitä mieleni päällä on?

Maakunnan osuuspankit lahjoittavat Karelia-ammattikorkeakoululle 50 000 euroa

Pohjois-Karjalassa toimivat kahdeksan osuuspankkia tekivät 50 000 euron arvoisen yhteislahjoituksen Karelia-ammattikorkeakoululle laadukkaan koulutuksen edistämiseksi.

Eläintenpitokieltoa kolme vuotta

Rääkkyläläinen 68-vuotias mies on tuomittu eläinsuojelurikkomuksesta sakkoihin. 50 päiväsakon myötä hänelle jää maksettavaa 450 euroa.

Piirinuohoojat historiaan

Vuoden alussa uudistuvan pelastuslain mukaan pelastustoimella ei ole tulevaisuudessa velvoitetta huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä.