Ilmastokokouksen järjestelyt käynnissä

Maailman koululaisten ilmastokokouksen järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Toukokuun lopussa Liperiin saapuu 200 koululaista ja 100 opettajaa sadasta eri maasta. Kokousvieraat majoittuvat Luovissa Käsämässä.

Asematiellä toinen huoneistopalo

Viinijärven Asematiellä syttyi toinen huoneistopalo vuorokauden sisällä. Rakennus oli sama kerrostalo kuin tiistaisessa yhden henkilön menehtymisen vaatineessa huoneistopalossa. Tämänaamuisen palon yhteydessä vietiin kolme henkilöä tarkistettavaksi sairaalaan.

Lapset liikkuvat Pärnällä

– Oikee, vasen, oikee, vasen, tytöt rytmittävät hiihtosuoritustaan.

Leipomokahvila avautui

Kotileipomo Isabella avasi leipomokahvilansa Rääkkylän yrittäjätalolla keskiviikkoaamuna. Aiemmin Pötsönlahdella Leila Sallisen kodissa parin vuoden ajan toiminut leipomo laajeni kahvilaksi siirtyessään uusiin tiloihin. Avajaisissa pöydät täyttyivät hetkessä, ja moni osti herkkuja kotiinvietäväksi.

Kaasuvuotoa ei Ylämyllyltä löydetty

Tiistai-iltana hätäkeskukseen tehtiin ilmoitus kaasun hajusta Ylämyllyllä. Pelastuslaitos riensi selvittelemään asiaa. Kaasuvuotoa ei kuitenkaan löydetty edes kaasupitoisuuksia analysoivien mittareiden avulla.

Käydään kylässä

Eteläsuomalaisilla se meni jo, keskisuomalaiset viettävät sitä parhaillaan, ja itäsuomalaisilla koululaisilla talviloma on vielä edessäpäin. Lomasesonki näkyy muuallakin kuin matkailu- ja vapaa-ajan palveluita tarjoavissa yrityksissä, sillä lomalla myös kyläillään.

Työterveyshuolto kunnantalolle

Rääkkylässä Siun Työterveys Oy:n lääkäri ja terveydenhoitaja muuttavat terveyskeskukselta kunnantalolle. Kummallekin on varattu oma työhuoneensa kolmannesta kerroksesta.

Henkilökunta liikkumaan

Liperin Ykkös apteekki on saanut 1000 euroa henkilöstön hyvinvointiryhmän perustamiseen. Tuen myönsi Kunnossa kaiken ikää -ohjelma.

Mielipide: Timanttirikkaudet valuvat ulkomaille ja Liperin kansallisaarre tuhoutuu

Sain yllätyksekseni lukea Kotiseutu-uutisista, että Karelian Diamond Resources Plc. on tehnyt varausilmoituksen timanttiesiintymän tutkimiseksi noin 500 hehtaarin alueella Liperissä Salokylän ja Honkavaaran alueilla.

Työttömyys vähentynyt

Työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt Liperissä ja Rääkkylässä vuoden 2018 tammikuuhun verrattuna. Vähennystä työttömien määrään molemmista kunnissa tapahtui myös tammikuun aikana.