Sota-ajan kortit näytteillä

Rääkkylän kirjastossa on esillä laaja kenttäpostikorttinäyttely huhtikuun loppuun saakka. Kortit ovat peräisin rääkkyläläisen kirjastovirkailija Leena Väyrysen lapsuudenkodista Juuasta.

Omatoimisuus lisää lainausintoa

Itäsuomalaisten kirjastojen aukiolotuntien määrä on kasvanut vuodessa merkittävästi omatoimikirjastojen lisääntymisen myötä. Kasvua viime vuoteen verrattuna on kahdeksan prosenttia ja omatoimisten aukiolojen osalta peräti 34 prosenttia, selviää Aluehallintoviraston selvityksestä.

”Eiköhän vastaavia puita ole joka pitäjässä”

Suurjoella kasvaa erikoinen kuusi, kerrottiin Kotiseutu-uutisissa parikymmentä vuotta sitten, 20. huhtikuuta vuonna 1998. Puheenaiheeksi päätynyt puu kärsi kasvuhäiriöstä, minkä tähden keskellä runkoa rehotti varsin kookas ja uusia versoja tuottava kimppu.

Pesälaskennat odotuttavat vielä

Vielä ei tiedetä, onko Liperin ja Rääkkylän vesillä syntynyt talven aikana kuutteja. Jouni Koskela Metsähallituksesta kertoo, että takatalvi on viivästyttänyt pesälaskentojen tekemistä – kiirettä järvelle ei ole, sillä yöpakkasten ansiosta saimaannorppien pesät eivät ole vielä romahtaneet.

Mika Tarkkonen mukana musiikkialan muutoksissa

Sinunkin hyllyssäsi saattaa olla levyllinen musiikkia, joka on tuotettu Liperissä. Muusikko Mika Tarkkosen studiossa on äänitetty runsaasti suomalaista musiikkia.

Vaalipäivä sunnuntaina

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi jo tiistaina. Nyt odotellaan enää varsinaista äänestyspäivää, joka on tulevana sunnuntaina eli 14. päivä.

Mielipide: Pienituloisten ääntä tarvitaan

Suomessa toimeentulotukea saa 140 000 ruokakuntaa, eikä muutosta vuoden takaiseen ei juurikaan ole, vaikka työttömyys on tilastollisesti vähentynyt. Lisäksi on 140 000 köyhää lapsiperhettä, joilla on vaikeuksia saada perustarpeensa katettua.

Mielipide: Ethän petä, ehdokas!

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista – vähintään. Vaalien alla saamme roppakaupalla lupauksia paremmasta huomisesta. Puolueiden vaaliohjelmat ovat jopa liikuttavan yksimielisiä siitä kaikesta, miten olojamme kohennetaan edelliskausista.

Myllytoiminnalle tutut liperiläiset jatkajat

Liperin Myllyn 113-vuotias perinne ei katkea. Myllyn liiketoiminnan jatkajat – monelle tutut sellaiset – löytyivät omasta kunnasta. He ovat Anne Vänskä ja Kari Huikuri.

Piirakoita yhteiseksi hyväksi

Viinijärven seurakuntatalolla tuoksuvat vastapaistetut piirakat. Yhdeksän talkoolaista hyörii keittiössä perinneherkkuja rypyttämässä, paistamassa ja voitelemassa. Aamun mittaan ahkerissa käsissä syntyy seitsemisen sataa piirakkaa.