Laukkanen täyttää 104 vuotta

Liperin vanhin asukas Heikki Laukkanen täyttää huomenna torstaina 104 vuotta. Laukkanen juhlii syntymäpäiviä perhepiirissä.

Tuukka Martikaisesta ViU:n junioripäällikkö

Viinijärven Urheilijoiden uusi junioripäällikkö on juvalainen Tuukka Martikainen. Seura on etsinyt sopivaa henkilöä kesästä lähtien. ViU on saanut palkkaamiseen opetus- ja kulttuuriministeriön tukea.

Ojaanajo Polvijärventiellä

Polvijärventiellä Liperissä sattui ojaanajo tiistaina aamupäivällä yhdentoista aikaan. Autoa kuljettanut outokumpulainen mies oli ohittamassa toista ajoneuvoa ja ajautui tien vasemmalle puolelle ojaan.

Yrittäjäjuhla kokosi ennätysmäärän yrittäjiä

Kolmen kunnan, Liperi ja Outokumpu sekä Polvijärvi, perinteinen yhteinen yrittäjäjuhla kokosi ennätysmäärän yrittäjiä Luoviin lokakuun viimeisenä lauantaina. Taksi Veijo Utriainen palkittiin Liperin vuoden yrittäjänä.

Yliajo käräjillä

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa luettiin tiistaina syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta reilun vuoden takaiseen Roukalahden kuolonkolariin liittyen.

Merkkien ja merkitysten äärellä

Lapsuudessani isänpäivälahja oli aina tietyntyyppinen kova paketti. Syksystä toiseen, ja sama traditio lienee ollut monessa muussakin kodissa niin Rääkkylässä kuin koko Suomessa. Sittemmin nuo aikanaan huonoja arvosteluja keränneet möllärit ovat kuluneet niin minun, ystäväni kuin myös puolisoni käsissä.

In memoriam: Matti Auvinen, 12.9.1933–19.9.2019

Valtasi Karjalan, idän jätti. Auviset Karjalasta vihollista karkuun lähti. Oli, valmiina Iisalmen lähellä sauna, tuli tieto on tullut rauha. Niinpä Auviset tavarat pakkasi, kotiseudulle Karjalaan takaisin matkasi. Ei kestänyt kauan onnea tuota, alako tykinjyly lähentyy idän puolta.

Puolen vuosisadan projekti

Elokuun aurinko valaisee selkeän kauniin ja hyvin hoidetun pihamaan – Meeri ja Pertti Tyynelä ovat järjestyksen ihmisiä.

Talkoovapaa käyttöön

Liperin kunnanhallitus istui maanantaina yhden asian ympärille: miettimään talouden tasapainottamisen keinoja. Päätökseksi kirjattiin yhdentoista kohdan toimenpidelistaus, sillä hallitus oli aiemmin päättänyt, ettei yt-neuvotteluja käynnistetä.

Musiikin iloa tartuttaen

Ruusulafolkissa soittamisen ja laulamisen ilo on tarttuvaa. Ensimmäistä kertaa järjestetty Ruusulafolk keräsi Piimälahdelle 16 eri ikäistä kurssilaista, kansanmusiikin ensikertalaisista kokeneisiin soittajiin.