Moottoriurheilukeskuksen ympäristölupa uuteen harkintaan

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Liperin elinympäristölautakunnan lupajaoksen ympäristölupapäätöksen, joka koskee Ylämyllyn moottoriurheilukeskusta. Ympäristölupapäätös on annettu marraskuussa 2017 ja sen saaja on Joensuun Urheiluautoilijat ry.

Gallup: Teetkö uuden vuoden lupauksia?

On taas uuden vuoden lupausten aika! Aika moni meistä on tainnut niitä tehdä. Osa lupauksista on varmaan sellaisia, että ne tehdään vain omin nokkineen – ei kerrota kenellekään.

Pekingiin on lyhyt matka

Jonkun mielestä Kiina ja Peking on maapallon toisella puolella. Niin varmaan on kilometreissä mitattu, mutta Kurvisten liperiläiselle perheyritykselle matka ei ole pitkä. Heille se voi olla jopa lyhyt, ainakin kuvaannollisesti. Tosin sitä voi kysyä tuntikausien matkojen jälkeen vientityötä tekevältä Kati tai Marko Kurviselta.

Vuosi 2019 muistetaan…

Viime vuoden kookkaimpia kekkereitä olivat Liperin Leipäpäivä ja Rääkkylän Kukkakuhhaus sekä menestysteatteriesitys Luokkakuva. Uusia tuulia puhallettiin koulumaailmaan.

Työttömien määrä ennallaan

Työllisyys ei ole mainittavasti kohentunut Pohjois-Karjalassa. Maakunnassa on ollut Suomen heikoin työllisyysaste yhtämittaisesti neljän vuoden ajan ja on edelleen. Marraskuun lopussa työtä vailla oli 12,4 prosenttia työvoimasta.

Nuorisovaltuuston vaalit tammikuussa

Liperissä valitaan nuorisovaltuusto ensimmäistä kertaa vaaleilla. Kaikki 13–18-vuotiaat liperiläiset nuoret voivat asettua ehdolle ja äänestää vaaleissa. Nuorisovaltuuston ehdokasasettelu on alkanut ja jatkuu 16. tammikuuta saakka.

Kihaus Folkille 8000 euroa

Rääkkylän kunnanhallitus myönsi Rääkkylä Folk ry:lle 8000 euron avustuksen festivaalin markkinointi- ja järjestelykustannuksiin.

Eronen romaniasiain neuvottelukuntaan

Itä-Suomen alueelliseen romaniasiain neuvottelukuntaan on jäseneksi nimetty liperiläinen Virpi Eronen. Liperin koulun apulaisrehtori on yksi 16:sta neuvottelukuntaan kuuluvasta virkamiehestä, asiantuntijasta tai romaniyhdistyksen jäsenestä.

Uusi yritystalo tuli jo tutuksi

Ylämyllyllä Tehtaantiellä vietettiin joulun alla uuden yritystalon virallisia avajaisia. Avajaispuheen pitänyt kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen totesi, että kunnan elinkeinopolitiikka on onnistunut hyvin vuosikymmenten aikana ja töissä on ollut päteviä viranhaltijoita.

Humaltunut autoili Honkalammella

Liperiläinen 27-vuotias mies ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena Sompalammentiellä Honkalammella varhain uudenvuodenpäivänä. Aamukolmen aikaan puhallutettu mies hönkäisi alkometriin 0,98 promillen lukeman.