Rantasauna paloi Mattisenlahdessa

Mattisenlahden koulutien varrella Liperissä sijaitseva rantasauna paloi tänään sunnuntaina.

Oikaisu Liperin kunnan kuulutukseen

Tänään ilmestyneessä Kotiseutu-uutisten paperilehdessä julkaistussa kuulutuksessa on virheellistä tietoa.

Rääkkylässä rysähti harvimmin

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tilastojen mukaan viime vuosi oli liikenteessä turvallisempi kuin vuosi 2019. Onnettomuuksia tapahtui vuonna 2020 viidennes vähemmän kuin sitä edeltäneenä vuonna.

Paussin paikka

Ylämyllyn Shellillä valot palavat ympäri vuorokauden. Huoltoasema herää eloon aamukahvikupposten kilistessä. Päivällä sen valtaavat lounastajat ja iltasella siellä piipahtavat niin seuraa kaipaavat nuoret, kokoustavat järjestöihmiset, maitopurkkia metsästävät perheelliset kuin Burger Kingin iltapalaan turvautuvat.

Jatkuuko julistus?

Huoli seurakunnan tärkeimpien toimintojen säilymisestä nousi painavana esiin kuulemistilaisuudessa, joka pidettiin tänään keskiviikkona alkuillasta Heinävedellä.

Kutsumus nuorten pariin

Liperin nuorisotalon emäntänä vuoden alussa aloittanut Sanna Härkönen kokee nuorisotyön kutsumusammatikseen, sillä nuorissa on tulevaisuus. Kaupan alalla yli 10 vuotta työskennellyt Härkönen sai muutamia vuosia sitten kimmokkeen lähteä opiskelemaan ensin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja nyt vauhdissa ovat sosionomiopinnot työn ohessa.

Vaivionsalon ranta-asemakaavan käsittely etenee

Liperin kunnanhallitus hyväksyi Vaivionsalon ranta-asemakaava II ja esittää kaavaa edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus ohitti elinympäristölautakunnan kannan, jossa lautakunta hylkäsi joulukuussa 2020 Heikki Piiroisen esityksestä ranta-asemakaavan.

Seurakuntien liitoskuulemiset alkoivat

Liperin ja Heinäveden seurakuntia koskevat liitoskuulemiset alkavat tänään keskiviikkoiltana Heinävedeltä. Liperin vuoro on tammikuun viimeisenä keskiviikkona.

Lomitusta laajemmin?

Liperin kunnan mielestä Ylämyllyllä voitaisiin tarjota laajat maaseutupalvelut. Kunta lausui, että sillä on valmius tehdä Melan kanssa uusi sopimus, jossa maatalousyrittäjien lomituspalveluiden järjestämisvastuu laajenee entisestään.

Välikankaan HKK-Kuljetukselle lisämaata

Liperin kunnanvaltuusto käsittelee tammikuun viimeisenä maanantaina tonttikauppaa, jossa Ylämyllyn Välikankaan teollisuusalueella toimiva HKK-Kuljetus on ostamassa lisämaata toimipisteensä vierestä.