Rääkkylän kuntastrategian luonnos kommentoitavana

Rääkkylän kunnanhallituksen nimeämä työryhmä on valmistellut kunnalle uutta organisaatiota ja kuntastrategiaa kuluneen talven aikana. Nyt halutaan kuulla kuntalaisten mielipiteitä tulevista suunnitelmista.

Kirkonkylän kehittämisestä kuntalaisaloite

Kymmenen tunnettua liperiläistä henkilöä on tehnyt kunnanhallitukselle aloitteen kirkonkylän kehittämisestä. He haluavat pysäyttää kirkonkylän alamäen ja esittävät samalla kehittämiskohteita, joilla kehityksen suunta saadaan käännettyä.

Pisankakuviointi vaatii tarkkaa kättä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kihauksen ohjelma valmistumassa

Tulevan suven kansanmusiikkifestareilla heinäkuussa Rääkkylässä nähdään pitäjästä lähtöisin olevia, nimekkäitä esiintyjiä. Esiintyjäkaartissa luotetaan tänä vuonna aiempiakin vuosia enemmän kansan- ja etnomusiikin vetovoimaan; tapahtuma profiloituu entistä tukevammin juuriinsa. Kihauksen teemana on tänä vuonna itää, ja tapahtuma on saanut Suomi 100-tunnuksen.

Äänimäärän suuruus yllätti Heikki Kontkasen

Viinijärvellä asuva Heikki Kontkanen (kesk.) keräsi Liperin uusista valtuutetuista suurimman äänimäärän. Ääniä kertyi 208, joista noin puolet tuli kotitaajamasta. – Minua on kysytty mukaan jo useamman kerran, mutta ajanpuutteen takia en ole lähtenyt mukaan. En pidä itseäni ihan uutena tulokkaana, koska minulla on parinkymmenen vuoden kokemus yhdistys- ja hallintotoiminnasta sekä yrittäjyydestä.

Liperin valtuusto uudistuu

Liperissä kuntavaalit nostivat kärkipaikalle naisen, mutta muutoin kesäkuulta aloittavassa valtuustossa aiempaa enemmän miehiä.

Ehdollista humalassa ajelusta

Rääkkyläläinen 43-vuotias mies on tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Hän sai ehdollista vankeutta 30 päivää. Koeaika vankeusrangaistukselle päättyy kahden vuoden päästä.

Musiikkia tuodaan lähelle

– Tehdään itseämme tykö, valottaa pop-jazz –opettaja Jukka Kyllönen Keski-Karjalan musiikkiopiston menossa olevasta Pop on the Road Suomi 100 Edition -kierroksesta.

Lauluja rakkauden kiertokulusta

Rakkaudesta laulavat Tiina ja Minna-Mari Vaittinen ensimmäisessä konsertissaan. Rääkkyläläislähtöiset sisarukset tunnelmoivat miltä ensimmäinen ihastus tuntuu. Keväisen luonnon lailla orastavasta rakkaudesta siirrytään kesän kaltaisesti kypsyviin tunteisiin – kunnes syksyn saavuttua vetovoima viilenee. Talven tultua suhde päättyy ja rakkaus kuolee.

Kukkoja kotiovelle kyydittynä

Rääkkyläläinen Leila Sallinen perusti oman kotileipomon, jonka erikoisuus on perinteinen, uunissa haudutettava herkku.