Vedet lämmennevät vielä

Josko tällä viikolla viimeisetkin villahousut uskaltautuisivat talviturkkiaan heittämään. Tiistaina nimipäiviään viettävät Jaakko ei tilastojen valossa heitäkään kylmää kiveä järveen; ympäristökeskuksen koosteen mukaan 59 prosentin todennäköisyydellä vesi lämpenee 25. heinäkuuta.

Liperiin uistelumenestystä

Liperin Urheilukalastajien joukkue voitti heittouistelun Suomen mestaruuskilpailujen hopeaa lauantaina Iisalmessa.

Kaksi rattijuoppoa Tutjuntiellä

Poliisi otti kiinni kaksi rattijuoppoa Liperin Tutjuntiellä maanantaiaamuna.

Hyvä piirakka syntyy näppituntumalla

Rääkkylän kesätorilla kauppa käy ja kuulumiset vaihtuvat. Heinäkuussa sekä myyjiä että ostajia kiertelee tavallista enemmän. Yksi menevimmistä myyntiartikkeleista ovat karjalanpiirakat, joita Rääkkylässä saa maisteltavakseen entisen kunnanjohtajankin tekemänä.

Raparperi jättimittoihin

Liperiläisen Kaarina Kontkasen kasvimaalla on komeillut heinäkuussa tavallista kookkaampi kasvi. Sammakon kodin katoksikin tituleerattu raparperinlehti kasvoi jopa metrin mittoihin.

Suuri kuin syreenikiitäjä

Rääkkyläläinen Markku Halonen kuvasi Suomen suurimman perhosen, syreenikiitäjän päivälevolta puutarhasta.

Apteekkariksi 18 hakijaa

Rääkkylän apteekkariksi hakee 18 virasta kiinnostunutta henkilöä.

Evakkomummoksi Liperiin

Mahtaako Liperi olla hyvinkin papillinen pitäjä, Eija Vilpas pohtii. Eikä taatusti ole ainoa, jolle pohjoiskarjalaisen pitäjän nimestä juohtuu ensinnä mieleen kirkonmiesten suosimat asusteet.

Huikurin Auliksen tytär

Yksin Tarja Ikosen ei tarvitse Liperin torilla olla. Vaikka palvelutarjonta on viime vuosina vähentynyt vähentymistään pitäjän kirkonkylällä, ei se tarkoita sitä, etteikö palveluille olisi tarvetta. Tällaisen johtopäätöksen voi helposti tehdä tarkkaillessaan, millainen vilske Ikosen emännöimän myyntiauto Näpsän liepeillä käy.

Ihmisiä suviyössä. Ja jotain muutakin

Tämä tarina on tosi. Näin tapahtui eräänä kesäyönä Liperin ja Rääkkylän raiteilla, likellä Oriveden aaltoja.