Maalaamisen ilosta

Ristin kesäteatterialueella sijaitsevassa vanhassa liiterissä voi tänä suvena tutustua ylämyllyläissyntyisen Merja Flinkin työstämiin taideteoksiin. Esillä on puolensataa eri tekniikoilla tehtyä työtä akvarellimaalauksista keramiikkaan.

Ensimmäisen kierroksen varaus

Urho Vaakanaisen pelipaita hehkuu mustaa ja keltaista. Rintamusta koristaa iso B-kirjain, jääkiekkojoukkue Boston Bruinsin tunnus. Asuste on uusi, sillä kesäkuisesta NHL:n varaustilaisuudesta on vierähtänyt vasta kotva aikaa.

Salokylän kirpparilla kuullaan kylän kuulumiset

Salokylän kyläyhdistyksen ylläpitämä kesäkirpputori Salokylän koulun pihapiirissä houkuttelee kyläläisten lisäksi paikalle myös kesäasukkaita ja kesävieraita.

Pitkäkyntisiä liikkeellä Liperissä

Liperin Tiilitehtaantien venerannasta anastettiin perämoottorin bensiinitankki bensoineen, tankin letku ja perämoottorin käynnistysakku. Anastus tapahtui sunnuntain kello 18 ja maanantain kello 6.30 välisenä aikana.

Seitsemää sorttia Saran kunniaksi

Aikaan ennen naamakirjaa harva tiesi muiden kuin lähipiirin syntymäpäivistä. Nimipäivät sen sijaan oli helppo muistaa, sen kun kalenteria vilkuili tai radiota kuunteli.

Mansikkakausi alkamassa

Ensimmäiset keruukierrokset on jo käyty Rääkkylässä, ja mansikan pääsatokausi on alkamassa. Vuosi sitten pääsadon poiminta alkoi heti juhannuksen jälkeen, nyt kolme viikkoa myöhemmin.

Kihausletut maistuivat rokkiväelle

Rääkkylä Folkin väki pakkasi viime viikon lopulla kaasupullonsa, muurikkapannunsa ja paistolastansa ja suuntasi Joensuun Ilosaarirokkiin ruokkimaan nälkäistä festarikansaa.

Lavandasta apua kodinhoitoon

Koti- ja kiinteistöpalveluihin erikoistunut, Lavanda-nimeä kantava yritys on aloittanut toimintansa Liperissä. Yrityksen kotipaikka on Kontkalassa, mutta sen toimialue ulottuu myös leipäpitäjän rajojen ulkopuolelle.

Suhosesta Iskelmämestari

Rääkkyläläinen Satu Suhonen palkittiin Iskelmänmestarit -laulukilpailussa vuoden 2017 naisten sarjan voittajana. Takana on useamman viikon jännitys.

Erkki Kokko vei onkimestaruuden

Erkki Kokko voitti Paksuniemen onkimestaruuden sunnuntaina järjestetyssä kisassa. Mittelön järjestivät Rääkkylän kalakerho ja Paksuniemen satamakahvila. Kilpailussa punnitukseen hyväksyttiin kunkin kilpailijan viisi suurinta kalaa.