Puutarha ei ole koskaan valmis

Aila ja Tapio Ikosen kotipiha Rääkkylän Rasivaaran keskustassa ylsi Keski-Karjalan kaunis piha -kilpailussa tänä vuonna taajamapiha-sarjassa jaetulle ykkössijalle neljän muun pihan kanssa.

Kasvojenkohotusta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kylmyys ei ollut tanssilavalle hyväksi

Tanssikansan jalka ei vipattanut tänä suvena entiseen malliin kylmien kelien vuoksi. Liperin lavan yrittäjä Vesa Piirosen mukaan kävijämäärä oli pienempi kuin edelliskesinä.

Neljäkymmentä litraa hernesoppaa jaossa

Ulkona sataa vettä kaatamalla, mutta Ylämyllyn monitoimitalon luokkahuoneessa nautitaan Nälkäpäiväkeräyksen hernesopasta ja pannukakkukahveista. SPR:n Ylämyllyn osastolla on tarjolla neljäkymmentä litraa soppaa.

Taipaleella on oltu pitkään

Taipaleen kylä Viinijärvellä on yksi Pohjois-Karjalan vanhimmista kylistä, missä asutusta on ollut jo keskiajasta lähtien eli vähintään 1300-luvulla. Outokummusta syntyisin olevan kansatieteilijän, filosofian tohtori Pirkko Sallinen-Gimplin kertoman mukaan kylä valikoitui hänen tutkimuskohteekseen jo kouluaikaisen kiinnostuksen perusteella.

Oma haave toteutui

Liperiläinen 40-vuotias Sanna Niemeläinen aloitti jo keväällä kirkonkylän S-marketin marketpäällikön sijaisena. Nimitys vahvistui lopullisesti syksyn korvalla. Niemeläinen siirtyi kirkonkylään Viinijärveltä.

Sinisten puoluetta odotetaan

Sininen tulevaisuus –yhdistys ei ole vielä lyönyt läpi liperiläisten ja rääkkyläläisten luottamushenkilöiden keskuudessa. Puolueen perustaminen tuonee kuitenkin maakuntaan uusia valtuustoryhmiä – ja ainakin keskustelua niistä. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kiukaita ja kiertotaloutta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Some ja säännöt hallussa?

Mitä tapahtuu, jos alakouluikäinen lapsi näpistää kaupasta karkkia, kivittää koulun ikkunan hajalle tai ajelee mopolla? Toisin sanoen syyllistyy rikokseen. Äidin pikku kullanmuru ei tietenkään moisia kolttosia tee, mutta naapurin riiviö on jo tyystin toinen juttu.

Jokkikset pärisivät Ylämyllyn radalla

Moottoriurheilukeskuksessa Ylämyllyllä oli lauantaina ja sunnuntaina vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita, kun yli 200 jokamiesluokan autoa kilvoitteli EVK-Liigan mestaruudesta.