Runot piristävät arjen ja juhlan

Iloinen elämänasenne ja kiinnostus runoihin pitävät vuoden rääkkyläläisen seniorin virkeänä.

Kurki kaupunginjohtajana

15-vuotias Minttu Kurki nappasi tiistain ajaksi itselleen Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen työpaikan. Valtaus oli osa maailmanlaajuista, Plan Internationalin organisoimaa Girls Takeover –tempausta, jonka punaisena lankana on kääntää katseet tyttöjen kohtaamaan syrjintään.

Susi puetaan pinkkiin

Tänään, kansainvälisenä tyttöjen päivänä Joensuun kävelykadulla luetaan liperiläisen Minttu Kurjen kirjoittama tyttöjen päivän julistus. Julistuksen lukee Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja, ylämyllyläinen Anne Vänskä.

Burger King avataan Ylämyllylle helmikuussa

Amerikkalainen hampurilaisjätti Burger King avaa ravintolan Ylämyllyn Shellille helmikuussa 2018.

Ikäihmisiä kuunnellaan

Liperin kunnan uusi ikäihmisten neuvosto aloittaa järjestämällä kuntalaisille kuulemistilaisuuden kaikissa kolmessa taajamassa. Kierros alkaa torstaina Viinijärven nuorisotiloista, jonne omista ajatuksistaan voi tulla kertomaan.

Perheille ennaltaehkäisevää tukea

Ylämyllyllä viime viikon lopulla kokoontunut Pohjois-Karjalan Kristillisdemokraattien piirihallitus edellyttää lisää panostusta perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Kuivatusalueella kaakatetaan edelleen

Lintusyksystä on näillä näkymin tulossa tavallista pidempi. Oravilahden kuivatusalueella Rääkkylässä käy edelleen melkoinen kaakatus.

Vertaistukea ja kuntoutusta

Ylämyllyn monitoimitalolla kokoontuva AVH- eli aivohalvauspotilaiden kerho vietti syksyn alussa kolmevuotissynttäreitään.

Virkeä veteraani Haapasalmelta

Ville Ikonen on yksi harvoista Rääkkylän rintamaveteraaneista, joka muistaa itsenäisyyttä koetelleet vuodet kirkaasti.

Mopoilijat kuntopoluilta kartingradalle

Honkalammen kuntoradalle on ilmestynyt harmittavia monttuja ja uria. Asutusalueen ympäri kiertävällä lenkkipolulla on mopojen piirtämiä uria ja kavionjälkiä.