Kuumia karjalanpiirakoita

Liperiläiset martat saapuivat valtaamaan kotitalousluokan jo seitsemän korvilla, jotta Leipäpäivä-vieraille oli tuoreita karjalanpiirakoita myytäväksi.

Lääkelista on sydämenkin turva

Olipa suuntaamassa tohtorille tai apteekkiin, mukaansa kannattaa ottaa itse laadittu lääkelista. Rääkkylän sydänyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa apteekkari Mirja Matikainen kertoi, miten jokaisen on itse huolehdittava käyttämistään rohdoksista.

SM-tason tarkkuutta

Kun syystöiden aikataulu venyi myöhälle, peruivat harvat maakunnan edustajat tulonsa traktorikynnön SM-kilpailuihin. Viinijärveläinen Lauri Ratilainen pelasti tilanteen viime hetkellä kurvaten Valtra T174:lla kilpailupellolle. – Kymmenen vanhana ajoin traktorilla ensimmäisen kerran. Kilpailuja varten en ole harjoitellut, Niirasen maatalousyhtymän työmies tuumasi.

Liperille ja Rääkkylälle yhteinen Sinisten yhdistys

Liperiin ja Rääkkylään on perustettu uusi kaksi kuntaa yhdistävä yhdistys. Liperi-Rääkkylä Siniset ry:n perustava kokous pidettiin viime viikolla. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Kari Pitkänen, entinen perussuomalaisten varavaltuutettu Liperistä.

Ennätysten Leipäpäivä

Liperin Leipäpäivää vietettiin suuremmin kuin koskaan – lämpimäiset, vihannekset, käsityöt ja järjestökuulumiset vaihtoivat tiuhaan omistajaa 7000 kävijän pyörähtäessä koulukeskuksella. Leipäkilpailussakin tehtiin historiaa.

Kouluvälineiden puolesta kävellen

Rääkkylän koululaiset kävelivät tunnin ajan Unicefin hyväksi. Mitä enemmän keräsi kävelykierroksia, sitä useampi tarra tuli keräyspassiin. Jalkojen liikkuttelun motivaattorina oli hankkia koulutusapua Afrikan lapsille.

Sadosta kiitettiin siunaten

Ekumeenisessa sadon siunauksessa muistutettiin olemaan kiitollisia maan antimista. Vaikka pöydällä oli monenlaisia syksyn kasvatteja, todettiin kuluvan kesän olleen haasteellinen.

Kirjeet kertoivat rakkaudesta ja huolesta

Enon Louhiteatteri esitti sunnuntaina kiertueellaan Liperin Penttilä-salissa sota-ajan kirjeenvaihdosta kertovan tarinan. Nuoren pariskunnan kirjeet kulkivat koti- ja sotarintamien välillä täynnä kaipausta ja huolta pärjäämisestä.

Uutispuuroa mikkelinä

Sadonkorjuu päättyi entisaikana mikkelinpäivään, jolloin keitettiin uutisviljasta eli saman syksyn rukiista uutispuuroa. Perinne jatkuu, ja esimerkiksi Vaiviossa oli kyläläisille tarjolla ruispuuroa sadonsiunauksen yhteydessä.

Ompelemiseen ihastunut

Ylämyllyläisellä Mirka Kosusella on useampi ompelukone. Niiden avulla hän loihtii pääasiassa vaatteita.