Edustajistojen vaalitulokset valmistuneet

Osuuspankkien edustajistojen vaalien tulokset ovat valmistuneet. Marraskuussa käydyissä vaaleissa Liperin Osuuspankin edustajistoon valittiin yhteensä 30 jäsentä, Rääkkylässä paikkoja on 15.

Kulmala hakee Sinisten varapuheenjohtajuutta

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala haluaisi Sinisten varapuheenjohtajaksi. Tampereella järjestetään Sinisten puoluakokous 16. joulukuuta.

Sata tulta valaisi Honkatien

Itsenäisyyspäivän iltana Ylämyllyn Honkatie valaistiin sadan tulen voimalla. Tempauksessa mukana oli kyläläisiä, mutta isona moottorina idean taustalla oli Jaana Tarkkonen.

Takana työllistävä vuosi

Rääkkylän Kiinteistöpalvelu Oy:llä on takanaan ensimmäinen toimintavuosi. Toimitusjohtaja Kalevi Harinen luonnehtii aikaa kiireiseksi ja työllistäväksi.

Sankarivainajia kunnioitettiin

Rääkkylässä muistettiin sodissa menehtyneitä sankarivainajia juhlavasti itsenäisyyspäivänä. Jumalanpalveluksen jälkeen kansalaissodassa sekä talvi- ja jatkosodissa taistelleiden muistomerkeille seppeleet laskivat Rääkkylän veteraanien, reserviläisten sekä kunnan ja seurakunnan edustajat.

Koulukeskuksessa tiivistyksiä

Liperin koulukeskuksessa on havaittu olevan alipaineisia tiloja, joihin epäillään tuleva korvausilmaa rakennuksen rakenteista.

Itsenäisyyssäveliä ja tonttuleikkejä

Haapasalmella yhdistettiin itsenäisyyspäivän vietto kuusijuhlaan. Pantunniemen kylätalo oli tupaten täynnä, kun kyläläiset kokoontuivat juhlimaan satavuotiasta Suomea yhdessä. Remontoitu kylätalo siunattiin, ja vietettiinpä samalla rakennuksen 20-vuotispäivääkin.

Henkilöauto törmäsi rekkaan Varkaudentiellä

Varkaudentiellä Liperissä sattui liikenneonnettomuus tänään aamuseitsemältä henkilöautoilijan lähtiessä ohittamaan talkkilietettä kuljettanutta säiliörekkaa. Ohitustilanteessa henkilöauto lähti heittelehtimään ja osui rekan vetoautoon ja siitä edelleen vastaantulevien kaistan puolella olevaan kaiteeseen.

Tieni lasinpuhaltajaksi

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Pari tarinaa joulupukista

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.