Ratilaiselle neljä kirjoa

Liperiläinen Jyrki Ratilainen voitti Itä-Suomen lohipilkkicupin miesten sarjan Heinäveden Mustalammella. Ratilaisen neljä kirjoa painoi 5,4 kiloa. Tuloksellaan hän nousi lohipilkkicupin toiselle sijalle.

Liperin Perussuomalaiset valitsivat toimihenkilönsä

Liperin Perussuomalaiset ovat täydentäneet toimihenkilövalintojaan. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan yhdistyksen 1. varapuheenjohtajaksi ja taloudenhoitajaksi Tiina Tikan ja 2. varapuheenjohtajaksi Susanna-Karvinen Kyllösen. Sihteeriksi nimettiin Oili Vilén. Puheenjohtajan tehtävää hoitaa Mikko Hartikainen.

Kirsi Nieminen johtaa nyt Liperin kirjastoa

Leipäpitäjän lukutupa on saanut uuden johtajan. Kirsi Nieminen toimii parhaillaan Liperin kirjaston vs. johtajana, Ari Mäkirannan siirryttyä hoitamaan vs. kirjastopalvelujohtajan tehtäviä Joensuun pääkirjastolle. – Työnkuvani on laajentunut aika tavalla, Nieminen kuvailee muutosta.

Nissiset ovat kotiutuneet Konttilanhoviin

Liperiläiset Paavo ja Mirjam Nissinen ovat kotiutuneet hyvin Konttilanhovin palvelutaloon. Pariskunnalla on talossa pieni kaksio, jossa he ovat asuneet kahden ja puolen vuoden ajan. ­- Alkuun Mirjam ei oikein tykännyt olla täällä, mutta kun hänen kuntonsa on entisestään huonontunut, niin tämä on meille hyvä paikka, tuumaa Paavo Nissinen omasta ja muistisairaan vaimonsa puolesta.

Paleface tähdittää Kihausta

Paleface & Laitakaupungin orkesteri, Maria Gasolina, Tellu Turkka & Timo Alakotila, Vildá ja Slackbird – muun muassa nämä artistit nähdään ja kuullaan Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalilla Rääkkylässä.

Presidentinvaaleissa äänestettiin jo

Rääkkylän koulun oppilaat harjoittelivat perjantaina, kuinka valtion päämiehen valinnassa toimitaan. Esikoululaiset pelkästään harjoittelivat, mutta ykkösestä yhdeksäsluokkalaisten äänillä on oikeasti jo merkitystäkin ja heidän äänensä lasketaan.

Pärnävaaran maakuntaviestiin Liperiltä iskukykyinen joukkue

Liperissä helmikuussa järjestettävään maakuntaviestiin odotetaan saapuvan katsojia viime vuosia enemmän. Pärnävaara on ollut perinteisesti houkutteleva paikka, sillä yleisö voi valita lukuisista hyvistä kannustuspaikoista mieleisensä.

Työ on nuorekkuuden salaisuus

Monenikäiset ihmiset muistavat hyvin liperiläisen kauppiaspariskunnan Sisko ja Matti Sallisen. Heistä puhuttaessa muistetaan elintarvikeliikkeitä, rautakauppaa, myymälänautoa ja yrittäjyyttä.

Lunta on tullut, mutta lingosta sitä ei ole tuprunnut

Auraajilla on ollut poikkeuksellisen työteliäs talvi. Lumenpoistokausi alkoi jo lokakuulla, ja erityisesti joulukuussa töitä riitti jopa päivittäin. – Joskus on ollut sellaisiakin talvia, etten ole koko kauteen aurannut yhtä monta kertaa kuin tänä talvena, rääkkyläläinen Ari Vaittinen tuumaa.

Koululaisten kanssa

Kasvatusohjaaja Sebastian Martin on Liperin koulun uusi turvallinen aikuinen. Hän ei ole opettaja, vaan enemmänkin koulun lasten ja aikuisten välinen linkki. – Minulla ei ole opetusvelvollisuutta, joten muuta aikaa nuorille riittää, Martin kuvailee.