Taantumaa torjumaan työturvallisuudella

Lasse Korhonen Rääkkylän Yrittäjistä avasi taantuman torjuntatalkoot torstaina Kastehelmessä. Vinkkejä yrityksen selviämisestä ahtainakin aikoina oli saapunut kuuntelemaan muutamia paikallisia yrittäjiä. Työturvallisuuteen liittyvät aiheet olivat illan päällimmäisenä asiana.

Irina Tanskanen Kultakurkuksi

Ylämyllyläinen Irina Tanskanen voitti menneenä viikonloppuna Kultakurkku-karaoken Eija Kantolan kappaleella Vanha swingi. Palkinnoksi Tanskanen sai mm. singlen levytyssopimuksen Akun tehtaalle.

Lastensuojelun oma yksikkö säästää ja tuo lapset lähemmäs perhettään

Liperin ja Outokummun lastensuojelun budjetti ylittyy tänä vuonna reilusti. Osasyynä on liian tiukalle vedetty budjetti. Erityisesti Liperin osalta suurin yksittäinen syy menojen kasvuun on kunnan hallintoriidan häviäminen yhdessä yllättävässä tapauksessa.

Ellin kellokorttiin tulevat perjantaina viimeiset leimat

Reilu kuukausi 30 vuodesta jää uupumaan Elli Krögerin urasta liperiläisten työvoimaneuvojana, kun hän siirtyy eläkeläiseksi vuodenvaihteessa. Työpaikan hän jättää kuitenkin viimeisen kerran jo huomenna, sillä loppuvuosi kuluu lomarästejä pitäessä. Pitkän uran päättymisen kunniaksi hän tarjoaa perjantaina kakkukahvit toimistolla.

Opettelun aika

Nyt on taas tullut se aika vuodesta, joka opetteluttaa teillä ja jalkakäytävillä kulkevia joka ikinen syksy. Maahan on saatu ensimmäiset – nyt jo tosin likimain hävinneet – lumihiutaleet. Rattia on syytä pyöritellä huomattavasti helläkätisemmin kuin kesän sulilla ja kuivilla teillä. Ja kaasujalkaa on viisasta käyttää muutama viikko aiempaa varovaisemmin, kunnes talviajoon on taas palautunut kunnon

Onkamojärvellä aloitetaan työt parin viikon päästä

Niemisen ja Sintsin seudun kyläyhdistyksen hanke on selvittänyt Onkamo-järven valuma-alueiden puhdistusmahdollisuuksia. Vedet puhtaaksi –leaderhankkeen rinnalle on syntynyt muidenkin tahojen halu yhtyä puhdistustalkoisiin.

Nuorisolle kelpaavat nykyiset tilat

Nuoret ovat tyytyväisiä Viinijärven nuorisotiloihin; tilaa on riittävästi eri toiminnoille. Liperin nuorisovaltuusto on ottanut kantaa suunnitelmiin Viinijärven ja Ylämyllyn nuorisotilojen siirtämisestä pois nykyisistä tiloistaan. Molemmissa taajamissa käyttäjille tehdyssä kyselyssä eniten kannatusta saivat nykyiset tilat Viinijärvellä ns. hammaslääkärien talolla ja Honkalammella Honkahallilla. Niitä kannattivat nuorisovaltuuston edustajatkin senkin jälkeen, kun he olivat tutustuneet tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Viinijärvellä

Energiajuomat pois pieniltä lapsilta

Ylämyllyn vanhempainneuvosto Rumpu vetosi kesän alussa Ylämyllyn elintarvikkeita myyviin liikkeisiin energiajuomien myynnin lopettamiseksi alle 15-vuotiaille.

Leipäpäivän suosio ylitti odotukset

Tämän syksyisen Liperin Leipäpäivän kävijätavoitteeksi oli asetettu kaksi tuhatta. Liikenteenohjaajien laskujen mukaan se ylittyi kirkkaasti, sillä lauantain aikana koulukeskuksessa kävi noin 3 000 ihmistä. Viimeistään nyt on tullut vahvistetuksi, mikä on Liperin leipälaji! Leipäpäivän tuoreesta tarjonnasta on tullut niin kysyttyä tavaraa, että yleisöä saapui sankoin joukoin paikalle jo yli puoli tuntia ennen päivän virallista avausta.

Leipää pelloilta ja metsistä

Leipäpäivä keräsi ennätykselliset 3 000 ihmistä sadonkorjuun herkkujen äärelle.