Valtuusto palkitsi ja hyväksyi säästökuurin

Punaiset ruusut sävyttivät vuoden ensimmäistä kunnanvaltuuston kokousta Liperissä. Maanantai-iltaisessa tilaisuudessa palkittiin useita viime vuoden aikana ansioituneita valtuutettuja ja toimijoita.

Perheille piisaa pitäjässä palveluja

Kolmen ja puolen vuoden ikään ehtinyt Ilona kapuaa trampoliinille ja alkaa pomppia. Keväällä kaksi vuotta täyttävä pikkusisko Janni seuraa esimerkkiä, mutta huomaa pian olevansa trampalla yksin – isosisko onkin jo ottamassa tuntumaa minimopolla ajamiseen ja pomppupalloihin.

Kurttila 15. PM-kilpailuissa

Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila mitteli viikonloppuna nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.

Kaksi kolmoisvoittoa Lieksasta

Liperin Hiihtoseuran kasvatit rohmusivat viikonloppuna Lieksan kansallisissa kilpailuissa mitalisijoja. 14-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen sarjoissa Liperin Hiihtoseura nappasi jopa kolmoisvoitot.

Tarkkailijat eivät kommentoi

Kansainväliset vaalitarkkailijat olivat Liperissä mielenkiintoinen yllätys.

Neulekahvila kokoontuu nyt Liperissä

Sukkapuikot kilisevät heleästi, kun liperiläisrouvat kutovat sukkia. Yhdellä on hyppysissään kauniin vaaleanvioletti lanka, toinen suosii iloisenkirjavaa ja kolmas pohtii, miten on onnistunut kutomaan hevosen sukanvarteen. Tekeillä on kädentaitojen näytteitä niin omaksi kuin läheistenkin iloksi. Yllätykseksikin.

Mielipide: Lähestymiskielto ei aina toimi

Kotiseutu-uutiset uutisoi 25.1.2018, että käräjäoikeus kumosi kunnanvaltuutettu Kauko Huohvanaisen lähestymiskiellon yksityishenkilöä kohtaan. Tapauksen kaikki paperit tarkoin lukeneena voin todeta, että viimeinkin. Viimeisin käräjäoikeuden päätös on oikeustajuni mukainen.

Jo kolmas hukkunut nostettiin

Heikot jäät koituivat jo kolmannen hirven kohtaloksi Rääkkylässä tammikuun aikana. Pari viikkoa sitten hukkuneita sorkkaeläimiä irroteltiin jäistä sekä Varpasalossa että Oravisalossa.

Liperissä kolme eri kakkosta

Sauli Niinistö keräsi kaikilla kolmella äänestysalueella yli 60 prosenttia presidentinvaaleissa annetuista äänistä. Ylivoimaisin istuva presidentti oli Ylämyllyllä, jossa häntä kannatti lähes 70 prosenttia äänestäjistä.

Rääkkylän äänet laskettu

Rääkkylässä 59,3 prosenttia kannatti presidentinvaaleissa Sauli Niinistöä alustavan vaalituloksen mukaan.