Laavu tarjoaa taukopaikan kalastajille

Jaaman-Täitimenniemen osakaskunta rakentaa talkoilla laavua Koivusaareen kalastajien taukopaikaksi. Uusi retkikohde sijaitsee vajaan kilometrin päässä Jaaman uima- ja kylätalon rannasta Koivusaaressa.

Kookosöljykö terveellistä?

Ylämyllyn apteekissa paneuduttiin suolan, sokerin ja rasvojen saloihin viime viikon torstaina. Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen organisoima apteekkikiertue rantautui tuolloin taajamaan havainnollistamaan konkreettisesti eri elintarvikkeiden koostumuksia.

Hiirelle asunto Tanhupallon malliin

Liperin esikoululaiset askartelivat toimittajien ohjeistuksella hiirille asuntovaunuja. Tuotoksista tuli tekijänsä näköisiä ja näyttivätpä ne kestävän kovaakin ajoa.

Vapaa-aikatoimi oli aktiivisin

Liperin kunnan vapaa-aikatoimi on kunnostautunut Pohjois-Karjalan Liikunnan järjestämässä talviliikuntakampanjassa. Liperiläinen työyhteisö keräsi eniten liikuntaminuutteja alle 20 työntekijän sarjassa.

Kausi alkaa orvokeista

Rääkkyläläisellä puutarhalla ollaan jo kesätunnelmissa. Puutarhuri Markku Halonen astelee täydessä kasvihuoneessa taimiagentti Juuso Anttilan kanssa katsastamassa, miten ensimmäiset kukat ovat jo avautuneet ja miten taimet voivat.

Tämä ei tähän pysähdy

KKR Steel Oy:n toimitilat Ylämyllyn Välikankaalla alkavat olla muutos- ja asennustöiden jälkeen valmiina. Vexven entinen teollisuushalli sai uuden yrittäjän reilun kolmen vuoden tyhjillään olon jälkeen.

Joogaa vallaton vauva vatsassa

Kävin kokeilemassa, mitä iloa joogasta voi olla odottavalle äidille.

Pärnällä hiihdetään yhä

Hiihtourheilun ystävien ei vielä toinna tyrkätä suksiaan talviteloille, vaikka kevät eteneekin vauhdilla. Pärnävaaralla ladut ovat edelleen hiihdettävässä kunnossa, joten sivakoimaan Liperissä pääsee.

Influenssakausi jatkuu edelleen

Influenssakausi Pohjois-Karjalassa alkoi poikkeuksellisesti jo lokakuun lopulla ja jatkuu yhä. Varsinainen epidemian huippu influenssa B:n osalta ajoittui helmikuun lopulle. Influenssa A-tapauksia on ollut tasaisesti helmikuun alusta lähtien ja tapauksia todetaan edelleen. RSV:n osalta varsinainen epidemia on ohi, vaikka yksittäisiä tapauksia todetaan edelleen.

Kirja on itsenäinen olio

Mihin tarvitaan puristinta, kultauskonetta ja leikkuria? Vastaus kysymykseen löytyy Liperin kirjastosta, missä on parhaillaan esillä Ritva Koposen töitä esittelevä näyttely. Silmäiltävänä on sekä käsin sidottuja kirjoja että taidokkaasti toteutettuja nahkatöitä.