Uuteen lähtölaskentaan

Näiden kuntavaalien voittaja, Perussuomalaiset, ei ole oikein tyytyväinen tulokseen enempää valtakunnan kuin kunnankaan tasolla. Ei, vaikka äänisaalis vähintään kaksinkertaistui edellisvaaleista.

Valtakunnassa odotettiin eduskuntavaalien kaltaista hengityksen salpaavaa tulosta; hyvään saaliiseen yllettiin, mutta kaikki ei mennyt aivan kaavailujen mukaan.

Paikallisella tasolla puolue odotti jopa kahta paikkaa enemmän; silloin suurimman valtuustopuolueen asema olisi ollut hyvin lähellä. Neljännes äänistä ja yhdeksän paikkaa muuttaa kuitenkin politiikan asetelmia selkeästi. Se tuo puhevaltaa tuleviin neuvotteluihin.

Sama oli sävel myös Rääkkylässä. Eduskuntapaikkaakin kolkutellut Kari Kulmala johdatti puolueen valtuuston kakkoseksi, ohi Vasemmistoliiton. Yleensähän kaksi suurinta puoluetta ovat kunnissa avainasemassa keskeisiä luottamuspaikkoja jaettaessa.

Rääkkylän valtuustokartalla ei ole enää Kokoomusta eikä Vihreitä. Liperissä ei Vasemmistoliitto yltänyt vieläkään kynnyksen yli, Vihreät eivät sitä edes yrittäneet. Sen sijaan Liperiin sitoutuneet saivat uutena ryhmänä yhden valtuustopaikan. Toinen paikka jäi täpärästi kynnyksen taakse. Kristilisdemokraatti jatkaa valtuustossa.

Monessa kunnassa on ollut käytäntö, että suurin valitsee ensin joko valtuuston tai hallituksen puheenjohtajuuden. Rääkkylässä Vasemmistoliiton edustaja on johtanut valtuustoa, keskustalainen hallitusta. Voi hyvin olettaa, että perussuomalaiset kärkkyvät nyt jompaa kumpaa noista keskeisistä paikoista.

Liperissä Keskusta pitänee valtuuston puheenjohtajuudesta tiukasti kiinni. Tehtävää jo usean kauden ajan hoitanut Eero Reijonen tuskin on itsekään paikastaan luopumassa.

Kunnhallituksen puheenjohtajuus on tällä vaalikaudella jaettu kaksivuotiskausiksi Keskustan ja Sdp:n kesken. Juuri tuota paikkaa tuore vaalivoittaja tulee mitä ilmeisimmin ensi viikolla alkavissa neuvotteluissa kysymään.

Kolme tähän saakka suurinta puoluetta kärsivät kaikki tappion ja heillä on asian sulattelun ja rivien kokoilun aika. Tulevat paikat ratkotaan yhteisessä neuvottelupöydässä, jonne voi vain toivoa viisautta ja sopua ratkoa asioita. Se on ensikaste ja -testi nyt valitulle valtuustolle, vaikka entinen jatkaakin vuoden loppuun saakka.

Rääkkylässä näyttäisi selvältä, että puolet puolueensa äänisaaliista kerännyt valtuutettu saisi kunnanhallituksen johtoonsa – jos sitä itse haluaa. Tosin asioita valmistelevan ja esittelevän hallituksen rooli on merkittävämpi, joten Keskusta voi hyvinkin pitää sen vetovastuun käsissään.

Tulosten ja muutosten lisäksi näistä vaaleista jää – toivottavasti äänestäjienkin mieliin luvaton laiskuus. Rääkkylä saa lähes 64 prosentin äänestysosuudellaan koko maa huomioon ottaen välttävän todistuksen, mutta Liperin 57,6 prosenttia antaa heikon arvosanan.

Luvattoman moni jätti äänestämättä. Se on kansalaisoikeuden vähättelemistä. Peräti tyhmää on, jos äänestyskoppiin kampeutuu ja äänestää tyhjää. Liperissä näin teki 14 uurnilla kävijää. Hylättyjä ääniä oli kaikkiaan keskimääräistä enemmän: 41.

Onnittelut kaikille valtuustoon valituille!

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Mikko

Vastaa käyttäjälle Mikko Peruuta vastaus