Sohvaperunan nyhväämistä
On nähty jalkapalloa tänä kesänä. Jalkapallon Euroopan mestaruuskisat täyttivät TV:n kokonaiseksi kuukaudeksi. Urheilua seuraava yleisö sai tiiviin tietoruiskeen jalkapallomaailman tämän hetken tärkeimmistä näkökohdista: Kuinka Ronaldon henkilökohtainen parturi rajaa hiusten korvalinjan? Osaako Jari Litmanen hymyillä? Ovatko pelaajien uudet kireät kompressiopaidat paremmat näköisiä kuin vanhat löysät telttamallit?
Ennen aikaan eurooppalainen jalkapallo oli maalintekopeli, jossa maaleja tekaistiin tuosta vain. Nyttemmin jalkapallosta on tehty maalinestopeli. Valmentajat näyttävät käyttävän siekailemattomat määrät aikaa opettaakseen pelaajilleen, miten estetään vastustajan maalintekoyritykset. Niinpä sellaiset jalkapallo-ottelut, joissa tehdään nolla maalia taikka vain muutama laiha irto-osuma, ovat hälyttävän tavallisia.
Jos tämä trendi vielä hiukkasenkaan pitkittyy, niin peli vaatii kyllä kehittämistä. Näkisin itse, että tässä onkin läpimurron paikka koko lajille. Ehdotankin, että jalkapallopelistä ne maalirakennelmat poistetaan kaikkineen ja tarpeettomina kentältä. Tälläkin hetkellä niitä tarvitaan yhden pelin aikana vain kerran tai pari ja joskus ei lainkaan, kun peli on sellaiseksi 0–0-nyhväämiseksi mennyt. Maalit voitaisiin sitten ottaa hyötykäyttöön, enkä näkisi mitään estettä sille, etteikö niistä Paloaukean kentän maaleistakin voisi äkkiä nikkaroida esimerkiksi rempseitä pihattoja kanoille. Sonneille ne ilman muuta ovat riittämättömiä.
Kyllä sentään tällaisen vanhan liiton sohvaperunan mielestä maalit ovat pelien sielu ja suola. Maalien tuulettaminen tai juhliminen ovat nekin tärkeä osa jalkapallon riemua itse pelaajille. Toissakesäisellä Liverpool-leirillä Joensuussa englantilaiset valmentajat kiinnittivät huomiota siihen, että pienet pohjoiskarjalaiset jalkapalloilijat eivät osanneet tekemiään maaleja tuulettaa ja juhlia niiden vaatimalla hillittömyydellä. Täältäpäin kun moni junnu maalin tehtyään nosti vain käden hetkeksi pystyyn ja hölkytteli tyynesti takaisin omalle kenttäpuoliskolleen.
Koska maalit, niiden tuulettaminen ja suoranainen juhliminen ovat osa jalkapallon iloa ja eloisuutta, nuo vierasmaan valmentajat laativat pienten lasten ryhmiin sellaisen säännön, että mitään maalia ei hyväksytty, ellei sitä juhlittu oikein huolella.
Muutama tovi siinä sitten meni, kunnes salomaittemme juniorit asian hoksasivat. Ja pianpa jokainen maali – vaikkapa vain potkuharjoituksessa tehty – johti porukalla huutamiseen, hyppimiseen ja tanssimiseen. Ulkomaalaiset valmentajatkin olivat tyytyväisiä nähdessään oikeaa, vallatonta riemua ja elämöintiä maalin teon jälkeen. Koko asiaan he puuttuivat vasta kun eräs 7-vuotiaiden porukka – tehtyään maalin pienessä lämmittelytyyppisessä syöttöharjoituksessa – lähti kiertämään keskuskentän juoksurataa ympäriinsä ja heilutteli harjoitusliiviä ikään kuin valtakunnan lippua.
Kirjoittaja on Ylämyllyn Yllätyksen puheenjohtaja, joka tästä nyt hölkyttelee tyynesti takaisin omalle kenttäpuoliskolleen.