Haltin huipulle raskas taakka repussa

Tomi Lappalainen sai MS-diagnoosin kesken kolmekymppisen kiireiden, mutta ei anna taudin estää matkansa kulkua – edes Haltin huipulle.

Kiinteä sauna ja kirsikkapuita

Liperin kehittämishanke haastoi ala- ja yläkoululaiset mukaan kehittämään satama-aluetta suunnittelukilpailun avulla. Voittajatyöt löytyivät Liperin koulun kuutosluokalta.

Kevään ylioppilas Maria Volmanen tietää mitä tahtoo

Ylioppilasjuhliaan lauantaina Liperissä juhliva Maria Volmanen, 19, kokee olevansa onnekas, kun lukiovuosista jäi ihanat muistot. Helpotustakin on ilmassa lakkiaispäivänä – ja kyyneleitä.

Lohi vei voittoon Savonselkä-Uistelussa

Savonselkä-uistelu käytiin sunnuntaina aurinkoisessa kesäsäässä 44 venekunnan voimalla. Ensimmäisen sijan veivät Hiltusen Esa ja Sissosen Jussi 179569 pisteellä. Voiton ratkaisi 3,4 kilon lohi.

Mattisenlahti tutuksi liikkumalla

Eläkeliiton Liperin yhdistyksen puheenjohtaja Ritva Martikainen visioi maaliskuussa, että kyläläiset voisivat tutustua Liperin kyliin liikkumalla. Ensimmäinen tapahtuma sovittiin viime viikon tiistaille, kun Eläkeliiton Liperin ja Viinijärven yhdistykset järjestivät opastetun kävelylenkin Mattisenlahdella. Kävelylle osallistui 20 hyväntuulista reippailijaa.

Kutisevat silmät ja vuotava nenä monen riesana

Moni on kärsinyt tänä keväänä pahoista tai erittäin pahoista allergiaoireista. Allergikkojen määrä näkyy Liperin Ykkös apteekissakin.

Kesävieraat pellolle ja kirkon penkkiin

Tasan 28 vuotta sitten Kotiseutu-uutisissa nostettiin esille jokakesäinen riesa; kesävieraat kolkuttelevat monen isännän ovella ja ohjelmaa pitäisi keksiä. Miten näyttää Liperiä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa?

Paikallista menestystä kirjoituskilpailussa

Rääkkyläläisen Airi Kulmalan kynänjälki toi menestystä Ukrin kirjoituskilpailussa.

Kulttuurintekijä nauttii tekemisestä

Liperiläisenä muusikkona ja kulttuurintekijänä tunnettu Virpin Eronen on julkaissut toisen runokirjansa vuoden sisällä.

Lintuhavaintojen aikaa

Säiden lämmetessä lintujen kevätmuutto etenee vauhdilla. Jokakeväisessä Tornien taisto- lintutapahtumassa havaittiin kaikista Suomen lintutorneista yli 200 lintulajia.