Mikroyrittäjät ja työntekijät parempaan työkuntoon Rääkkylässä

Vaivaavatko liikakilot, mietityttääkö diabetesriski tai työkunto? Apua on tarjolla elintapavalmennuksessa.

Mehiläisvaha kukkii pääsiäismunissa

Marjatta Haapaniemellä on tapana antaa koristeltuja pääsiäismunia lahjaksi. Kotiin jääneitä on Rääkkylän kirjastolla näyttelyssä.

Makramee – solmujen taikaa

– Makrameessa saa nopeasti valmista aikaan, kun saa juonen päästä kiinni, kertoo Sinikka Ilvonen. Hänen käsissään muodostuu solmu solmulta leveää sinistä nauhaa, jossa toistuu kaunis kuvio. – Tästä tulee käsilaukku, tekijä kertoo.

Rääkkylässä rokotettu toiseksi eniten

– Koronarokotuksilla suojellaan meidän lisäksi myös nuorempia sukupolvia, jotka käyvät meitä vanhoja katsomassa, vakuuttaa Jukka Tolvanen.

Hanhipeltojen perustaminen kiinnostaa viljelijöitä

Ympäristöministeriön rahoittamassa ja Luonnonvarakeskuksen sekä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen toteuttamassa tutkimushankkeessa selvitetään, löytyykö hanhipelloista ratkaisu hanhien maataloudelle aiheuttamien vahinkojen pienentämiseksi.

Ilveskanta vahva Rääkkylässä ja Liperissä

Rääkkylästä kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella kaksi ilvestä, toinen Oravisalosta ja toinen Pyssysalosta.

Suurperheen isä iloitsee ristiäisistä

– Tänä viikonloppuna on yhdet ristiäiset, iloitsee Rääkkylän uusi kappalainen Eero Kuikanmäki, joka aloitti työnsä perjantaina.

Keskusvaalilautakuntaan varajäseniä

Rääkkylän keskusvaalilautakuntaan paikoille 6–7 väliaikaisiksi varajäseniksi kunnanhallitus päätti valita Marjukka Konttinen-Lappalaisen ja Minna Väyrysen.

Koulun sisäilma parantunut

Rääkkylän koulun sisäilman laatu on parantunut. Sisäilman kohentamiseksi on tehty kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana erilaisia toimenpiteitä.

Ukonlahden ranta-asemakaava nähtäväksi

Oravisaloon Ukonlahteen on vireillä ranta-asemakaava maanomistajan aloitteesta. Alue on yksityisen maanomistajan omistuksessa ja pääosin metsätalouskäytössä.