Presidentinvaaleissa äänestettiin jo

Rääkkylän koulun oppilaat harjoittelivat perjantaina, kuinka valtion päämiehen valinnassa toimitaan. Esikoululaiset pelkästään harjoittelivat, mutta ykkösestä yhdeksäsluokkalaisten äänillä on oikeasti jo merkitystäkin ja heidän äänensä lasketaan.

Lunta on tullut, mutta lingosta sitä ei ole tuprunnut

Auraajilla on ollut poikkeuksellisen työteliäs talvi. Lumenpoistokausi alkoi jo lokakuulla, ja erityisesti joulukuussa töitä riitti jopa päivittäin. – Joskus on ollut sellaisiakin talvia, etten ole koko kauteen aurannut yhtä monta kertaa kuin tänä talvena, rääkkyläläinen Ari Vaittinen tuumaa.

Hirvi hukkui Varpasalossa

Varpasalon Edussaaren läheisyydessä havaittiin tiistaina heikkoihin jäihin hukkunut hirvi. Paikalle osunut potkukelkkailija huomasi jäällä eläimen sarvet.

Hiihtokilometrejä laskematta

Hilkka Honkanen on vuoden 2017 rääkkyläläinen liikuttaja. Vuoden liikuttajan titteli on urheilulliselle naiselle jo peräti toinen vastaava. – Sain Pyhäselän kunnasta vuoden liikuttajan maininnan vuonna 2007, jolloin asuimme vielä Suhmurassa.

Kynttilähalli on kaupan

Rääkkylän mielenterveysyhdistys Tsemppi ry kauppaa omistamaansa hallia tontteineen. Toimintakeskus Kynttilänä tunnettu, entisestä navetasta remontoitu 770 neliömetrin kiinteistö sijaitsee Kynttiläntiellä teollisuusalueella. Tontin koko on 4624 neliötä.

Perhekoti vetäjää vailla

Rääkkylän perhekodin nykyiset pitäjät lopettavat toimintansa tammikuun aikana. Rääkkylän ensimmäiset perhehoitajat, Savonlinnasta paikkakunnalle työn perässä muuttaneet Teija Kinnunen ja Jari Makkonen, ovat pyörittäneet perhekotia kirkonkylällä kunnalta vuokraamassaan rivitalossa runsaan vuoden ajan.

Metso asettautui kirkonkylään

Rääkkylän kirkonkylällä on jo useamman viikon ajan tepastellut poikkeuksellisen kesy ukkometso. Lintua on havaittu erityisesti kunnantalon läheisyydessä, mutta sen tiedetään liikkuneen muun muassa Koivukujalla ja leipomon nurkilla koputtelemassa.

Ser-romun keräyspaikka muuttui

Sähkö- ja elektroniikka- (SER) sekä rautaromun keräyspiste on Rääkkylässä nykyisin urheilukentän huoltorakennuksen luona Kisatiellä; keräyspiste on kunnan organisoima. Aiemmin keräyspaikka oli toimintakeskus Kynttilän pihalla, mutta keräys loppui siellä joulukuun lopussa.

Avustajista ohjaajia

Rääkkylän koulunkäyntiavustajia kutsutaan jatkossa koulunkäynnin ohjaajiksi. Kiteen julkisten ja hyvinvointialojen liiton pääluottamusmies Erja Pakarinen esitti nimikemuutosta kunnanhallitukselle.

Työpajatoiminnasta päätös

Kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että Honkalampi-säätiön aikaisemmin tuottamat kuntouttavan työtoiminnan ja terapeuttisen työtoiminnan palvelut siirtyvät kunnan omaksi toiminnaksi tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen.