Kunnanhallitus hyväksyi lainasuunnitelman

Rääkkylän kunta aikoo ottaa 1,5 miljoonan euron lainan hoitaakseen tietoverkko-osuuskunta Valopiuhan velat yhdellä kertaa neljän vuoden ajalta. Summaan kuuluu myös viime vuoden joulukuussa valtuuston myöntämä, 300 000 euron lyhytaikainen laina.

Yskää, iho-oireita ja flunssakierrettä

Alakoululaisten terveystilanne puhuttaa Rääkkylässä nyt niin lapsia kuin aikuisiakin. Erityisesti nuorimmat oppilaat ovat kärsineet koulun sisäilmaongelmista. Ekaluokkalaisten opettaja huomasi jo heti elokuussa, että sisäilmassa on ongelmia.

Viime vuoden hirvisaaliit laskettiin

Pohjois-Karjalassa metsästettiin joulukuun lopussa päättyneellä metsästyskaudella kaikkiaan 1900 hirveä. Vasojen osuus saaliissa jäi alhaiseksi lähes koko maakunnan alueella, poikkeuksen teki Rääkkylän jahtitulos.

Hormipalo Hypönniemellä

Hiilloksella olevan uunin hormissa syttyi sunnuntaina iltapäivällä palo Rääkkylän Hypönniemellä.

Lainantakaukselle tehdään maksusuunnitelmaa

Rääkkylän kunnanhallitus etsii keinoja Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan eli Valopiuhan lainan maksamiseen. Valopiuhalla on maksettavaa lainaa liki 1,5 miljoonan edestä. Kunta maksoi vuoden 2016 aikana lainojen lyhennys- ja korkoeriä yhteensä 89 934,9 euroa.

Rääkkylän alakoululla sisäilmaongelmia

Rääkkylän alakoulun luokkien sisäilmassa on ollut ongelmia useamman vuoden ajan, mutta nyt ongelma on kärjistynyt niin, että osa oppilaista on väistötiloissa. Korjaustoimenpiteitäkin on tehty, mutta oppilaiden oireilu jatkuu edelleen. Rakennuksen salaojitus ja alipaineistaminen toi hetkellistä, muttei pysyvää apua.

Rääkkylään avautuu retkiluistelurata

Haapasalmen kyläyhdistys valmistelee Rääkkylän ensimmäistä retkiluistelurataa Pantunniemestä alkavaksi.

Hallintosihteeriä haetaan

Rääkkylän kuntaan haetaan hallintosihteeriä määräaikaiseen virkaan. Pesti alkaa maaliskuussa, jatkuen vuoden loppuun saakka. Kyseessä on kokoaikatyö.

Uusi hautauspalvelu aloittaa maaliskuussa

Hautauspalvelu Holappa laajentaa toimintaansa Rääkkylään. Hautauspalveluita, pitopalvelua ja kahvilan sisältävä yritys avaa ovensa Kinnulantiellä kiinteistössä, jossa on aiemmin ollut muun muassa Lähivakuutuksen konttori ja viimeisimpänä joulupuoti.

Lisätalousarvion käsittelystä valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen

Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Rääkkylän kunnanhallitukselta lausuntoa valtuutettu Jouko Päivisen (sd.) valitukseen. Valitus koskee valtuuston päätöstä lisätalousarviosta, joka sisälsi 300 000 euron lyhytaikaisen rahoitusjärjestelyn Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnalle eli Valopiuhalle.