Vuodenvaihde sisätiloissa, verhot ikkunassa

Kaksi ja puolivuotias tiibetinspanieli Sisu ei vielä osaa pelätä kovia ääniä, mutta pari vuotta vanhempi lajitoveri Zorro ei vuoden vaihtumista innolla odottele. Rakettien pauke saa aikaan samat reaktiot kuin kesäinen ukkosilma: kovien äänten aiheuttama pelko voittaa normaalikäytöksen. – Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena, sillä se rauhoittaa koiraa kaikista eniten, tipsukaksikon omistaja Tuula Kinnunen toteaa.

Aktiivisia harrastajia, liikkujia ja palveluiden käyttäjiä

Sosionomiopiskelija Matti Soinisen tekemän opinnäytetyön mukaan rääkkyläläiset ikäihmiset ovat aktiivisia eläjiä. Soinisen opinnäytetyö on osa Mummola-hankkeen kokonaisuutta, jossa selvitetään, mitä virkeät vanhukset kaipaavat kotipitäjäänsä ja mitä palveluita he käyttävät.

Koko koti koristautuu juhlaan

Oravisalontien kulkijat ovat viime aikoina ihastelleet harvinaisen kauniisti valaistua pihapiiriä Koivuniemen kohdalla; Palviaisten piha erottuu ympäristöstä valoisalla kauneudellaan. Valopuut somistavat talon sisääntuloa, ikkunoissa loistavat tähdet ja kasvihuoneessa on jouluinen asetelma valoporoineen.

Kukkien asiantuntija palkittiin

Karjalanruusu palkittiin vuoden 2015 rääkkyläläisenä yrityksenä. Markku Halosen luotsaama Karjalanruusu tunnetaan ympäri maakuntaa sesonkikukistaan. Haapasalmella toimipistettään pitävä puutarha tuo väriä koteihin ympäri vuoden; kesäiset puutarhakukat vaihtuvat syksyn tullen leikko- ja kuivakukkiin, nyt parhaillaan menossa on yksi vuoden kiireisimmistä sesongeista, joulukukkien aika. Karjalanruusu palkittiin Keski-Karjalan yrittäjäjuhlassa lauantaina.

Yrityksen kehittämiseen voi hakea tukea Keski-Karjalan Jetinalta

Kaipaavatko yrityksen nettisivut uutta visuaalista ilmettä? Toisiko uuden koneen hankkiminen yhden työpaikan lisää? Vai saisiko potkua myyntiin markkinointisuunnitelmalla? Näiden kysymysten kanssa painivat yrittäjät voivat saada rahallista apua hankintoihinsa yritystuen myötä. Maaseuturahaston myöntämät yritystuet tunnetaan parhaiten Leader-tukina. Ely-keskus myöntää suuremmat yritystuet; pienten, alle kymmenen työntekijän yritysten tulee anoa tukea Keski-Karjalan Jetina ry:n kautta.

Videopalvelu käyttöön

Rääkkylän kunnassa voi nyt asioida videopalvelun kautta. Tänään perjantaina Rääkkylän valtuustosalissa koettiin historiallisia hetkiä, kun Piuhasta palveluksi -hankkeen tilaisuudessa otettiin käyttöön videopalveluyhteys.

Varisparven lailla raahautuen

Jos satutte törmäämään jossain haukottelevaan ja epäsosiaaliseen toimittajaan tässä lähiviikkoina, niin ei liene tarvetta esittäytyä. Todellinen marraskuun-minäni on päässyt lipsahtamaan esille myös työaikana. Kaamosaika ei lukeudu allekirjoittaneen virkeimpään vuoden aikaan, ja viime viikkojen lähes taukoamaton vesi-/räntäsade ei ole tilannetta hirveästi auttanut.

Karelia Cottagesille kansainvälistä menestystä

Suomen kulttuurimatkailun TOP10-listan kohde sijaitsee Rääkkylässä. Ulkomaalaiset kuluttajat ja matkanjärjestäjät ovat valinneet kiinnostavimmat kulttuurimatkailutuotteet vuonna 2015, ja kymmenen kärkituotteen joukossa on myös Varpasalossa toimiva Karelia Cottages Oy. Kansainväliset kuluttajat ja matkanjärjestäjät ovat valinneet sen yhdeksi kiinnostavimmista kulttuurimatkailutuotteiksi tänä vuonna Culture Finlandin toteuttamassa kulttuurimatkailun tuotekartoituksessa.

Rääkkyläläiset liikkuvaisimpia

Rääkkylän yläkoulu voitti Pohjois-Karjalan alueella järjestetyn LiikuNYT!-kampanjan. Ensi viikon maanantaina voittajina palkittaville rääkkyläläisteineille kertyi päivittäin peräti 103 liikuntaminuuttia oppilasta kohden. Toiseksi eniten liikuntaminuutteja keräsivät Pyhäselän koululaiset ja kolmanneksi eniten Pielisjoen koululaiset.

Töissä lähes palkatta, joka päivä

Olisitko valmis tekemään töitä 60 sentin tuntipalkalla pari tuhatta tuntia vuodessa? Myös öisin ja pyhäpäivinä? Sunnuntaikorvauksista, lomarahoista ja ylitöistä on puhuttu viime viikkoina paljon, mutta yksi ammattiryhmä on ollut hiljaa, nimittäin maataloustuottajat. Ahdinko alkutuotannon parissa alkaa olla niin suurta, ettei kukaan jaksa siitä enää meteliä pitää.